Tulit vihreän poliitikon sivuille. Vaikutan muun muassa Vihreiden poliittisena sihteerinä.

Aiemmin olen toiminut Jyväskylän kaupunginvaltuutettuna.

Haen kevään 2011 eduskuntavaaleissa kansanedustajan paikkaa Keski-Suomesta. Ottakaapa siis rohkeasti yhteyttä, sähköpostiosoitteeni on etunimi.sukunimi@vihreat.fi!

Tuoreimmat ajatukseni ja tekemiseni löydät tuosta alta.

Lämmin kiitos!

Lämmin kiitos kaikille minua ja muita vihreitä äänestäneille!

Taas mentiin muutama askel eteenpäin Keski-Suomessa. Kohti uusia kamppailuja lähdemme entistä vahvempina ja kokeneempina.

Jounin vaalitavoitteet – vaalinumero 99

Pehmeät arvot – kovat tavoitteet

1. Ydinvoima pois tulevasta energiapolitiikasta. Parempia energiamuotoja löytyy runsaasti: uusiutuva energia, energian säästö ja energiatehokkuus. Ja talvella tosiaan tulee! Tutkittu juttu.

2. Puurakentamisesta Suomen kilpailuvaltti. Ruotsissa rakennetaan puukerrostaloja kahdeksaan kerrokseen – meillä ei juuri mitään.

Pienillä panostuksilla saadaan iso muutos: koulutuksella, arkki- tehtuurikilpailuilla, puurakentamisen velvoitteilla.

3. Yliopistoille on annettava työrauha. Muutoksia on tehty aivan liikaa.

4. Tehdään työelämästä parempi rennommalla meiningillä. Pomot johtajakoulutukseen.

5. Suunnataan veronalennukset pienipalkkaisille. Tarvitsemme paljon palvelualojen ihmisiä hoitamaan ikääntyneitä. Matalapalkkaisia palve-lualoja on vaikea suosia muuten.

6. Kirkkaat kalavedet takaisin! Laitetaan turpeen saastutukselle vero, jolla korjataan ja korvataan turpeen pilaamat rannat ja kalavedet.

7. Aletaan suosia uusiutuvaa energiaa. Se tuo työtä Moventakselle, rahaa maakunnan metsänomistajille ja vientimahdollisuudet ovat valtavia.

8. Pidetään huolta ikäihmisistä. Omat vanhempanikin ovat jo ikääntyneitä ja eläkeläisten määrä kasvaa vauhdilla.

9. Opintotuki tulee sitoa indeksiin.

Lämmin kiitos!

Lämmin kiitos syntymä- ja nimipäivääni muistaneille!

Mittariin tuli tosiaan 52 vuotta. Mutta äläpä turhaan lahjaostoksilla juokse.

Muistamisen voit toteuttaa myös lahjoittamalla sopivaksi katsomasi summan tätä kautta.

Varat menevät lyhentämättömänä vaalityöhöni. Tarkoituksena on muuttaa maailmaa muuttamalla vaalinumeroni 99 ensin eduskuntapaikaksi ja sitten poliittiseksi voimatyöksi Arkadianmäellä.

Naimalakko ja Vihreiden tavoitteet

Tiedotusvälineet nostivat katukampanjan avauksestamme esiin naimalakon. Leikkisän lakon takana on vakava ajatus: tasaa-rvoiset oikeudet kuuluvat myös homoille.

Vähemmälle huomiolle jäi 12 kohdan tavoitelistauksemme, jonka allekirjoitan lämpimästi. Näistä onkin jo ollut paljon puhetta kävelykadulla ja muissa vaalitilaisuuksissa. Lue kokonaan »

Keskimaa ja JE irti ydinvoimasta

Julkaistu Keskisuomalaisessa 19.3.2011.

Japanin ydinturma osoittaa, että vaikka ydinvoimaloiden riskit toteutuvat harvoin, ne eivät ole kadonneet. Toteutuessaan ne voivat olla valtavia.

Ydinvoima koskettaa myös keskisuomalaisia suuresti. Keskisuomalaisia edustava Mauri Pekkarinen sanoi vuosikymmeniä vastustavansa ydinvoimaa, mutta kertoi sen viime kesänä tsoukkailuksi. Hän esitteli kahden uuden uuden ydinvoimalan luvat eduskunnalle, joka valittavasti ne myönsi. Lue kokonaan »

Työelämästä – vakavasti mutta kevyesti

Tarja Cronberg ja minä keskustelimme paremmasta työelämästä.

Työelämää käsittelevä vaalitilaisuuteni sai Jyväskylässä mukavasti yleisöä. Café Vocaan ei olisi juuri enempää mahtunutkaan. Entinen pomoni Tarja Cronberg on todella karismaattinen tyyppi ja saimme hyvän keskustelun aikaan.

Paikalle oli tullut varsinkin erilaisia pätkätöiden tekijöitä, joiden mutkikkaisiin tilanteeseen Vihreiden esittämä perustulo olisi hyvä perälauta. Väkeä kiinnosti myös Tanskan sosiaaliturvajärjestelmä. Lue kokonaan »