Vihreiden vaikutusvalta kasvanut

Keskisuomalainen 18.8.2004

Vihreiden vaikutusvalta on kasvanut Jyväskylän kunnallispolitiikassa kuten Kalevi Tynkkynen toteaa (12.8.). Meistä on tosiaan kasvanut Jyväskylässä merkittävä poliittinen voima, joka on saanut kantaa poliittista vastuuta usein silloin kun tuo vastuu on puuttunut vasemmistolta tai oikeistolta.

Valitettavasti vihreiden oma vaihtoehto ei ole turhan usein päässyt esille, varsinkin kun sosiaalidemokraatit ja kokoomus ovat keskenään sotkeneet kaupungin asiat. Niissä tilanteissa olemme joutuneet valitsemaan kahden huonon vaihtoehdon väliltä. Esimerkiksi Pekka Kettusen erottaminen/eroaminen oli mielestämme täysin turha ja typerä operaatio, joka juonsi juurensa kokoomuksen sisäisistä kiistoista ja johon sosiaalidemokraatit epäröimättä lähtivät mukaan. Vihreille ei vaivauduttu kertomaan etukäteen, joten emme voineet estää jupakan syntyä.

Vihreä vaihtoehto olisi ollut halpa: Kettunen olisi jatkanut ja perhetilanteestaan johtuen eronnut tehtävästään varsin pian. Kun uuden johtajan etsintään päädyttiin, niin kaupungin vaikean taloustilanteen takia asetimme tavoitteeksi vähintään Kettusen tasoisen ammattijohtajan. Tavanomaisessa tilanteessa vähempikin ammattitaito olisi riittänyt.

Emme havainneet sosiaalidemokraattien puolelta mitään linjauksia kaupunginjohtajan ominaisuuksista. Sen sijaan puolueessa alkoi äärimmäisen kova sisäinen kamppailu, jonka seurauksena ainut sosiaalidemokraattinen ammattijohtaja, Ylöjärven kaupunginjohtaja vetäytyi kisasta.

Loppuvaiheessa valinta kallispalkkaisen kokoomuslaisen ammattijohtajan ja ansioituneen sosiaalidemokraattisen poliitikon välillä ei ollut helppo, mutta teimme sen yksimielisesti. Meistä oli parempi ottaa jo kannuksensa kaupungin johtamisesta hankkinut henkilö kuin muuten ansioitunut ihminen, joka ei kuitenkaan ole ollut päivääkään kaupunginjohtajana. Emme ole edelleenkään kuulleet mitään järkevää selitystä Kettusesta eroon hankkiutumiseen. Esimerkiksi kaupungin huono taloustilanne ei johdu kaupunginjohtajasta. Se johtuu lähinnä sosiaalidemokraattien, kokoomuksen ja keskustan haluttomuudesta tehdä poliittisia ratkaisuja sekä tulla toimeen Kettusen kanssa.

Vihreiden kannattajat äänestävät perustulon, ympäristön, palvelujen, työllisyyden ja yhteistyökykyisen kunnallispolitiikan puolesta. Jyväskylän kunnallispolitiikassa olemme erityisen hyvin onnistuneet esimerkiksi Tanssisali Lutakon säilyttämisessä, virkistysalueiden, puistojen sekä Korteniityn ja Haukanniemen kysymyksissä. Paljon on vielä tehtävää, erityisesti työllisyyden ja talouden hoitamisessa.

Me olemme olleet yhteistyössä kaikkien niiden ryhmien kanssa, jotka mielestämme ovat halunneet viedä tätä kaupunkia eteenpäin. Silti saa jatkuvasti lukea Tynkkysen kirjoituksen kaltaista ikävää syyttelyä ja leimaamista sekä vasemmalta että oikealta.On erityisen valitettavaa, että Jyväskylän vasemmisto tyytyy toistamaan palopuheitaan vuosikymmenten takaa ja kieltäytyy kaikesta vastuusta niin menneen kuin tulevankin suhteen. Näin kävi taas kaupunginjohtajan valinnan kohdalla.

Jouni Vauhkonen
puheenjohtaja
Jyväskylän Seudun Vihreät ry

Risto Rönnberg
vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja
Jyväskylä

Kommentointi on tällä hetkellä suljettuna.