Kysytään maalaiskunnalta liitoksesta
Suur-Jyväskylän lehti 13.4.2005
Kävin äskettäin luennoimassa Rovaniemellä, jossa kaupunki ja maalaiskunta valmistautuvat ensimmäisiin yhteisiin kunnallisvaaleihin. Rovaniemellä liitos toteutui hyvin yllättäen ja lopulta sisäministeriön asettaman selvitysmiehen kätilöimänä.
Jyväskylässä valtuutettu ja kansanedustaja Petri Neittaanmäki teki aloitteen samanlaisen selvitysmiehen asettamisesta. Allekirjoitin aloitteen mielelläni, koska jotenkin tätä keskustelua täytyy käydä.
Nyt Jyväskylän virkamiehet ja kaupunginhallitus miettivät, miten vastata Neittaanmäen aloitteeseen. Ehdotan, että maalaiskunnalta pyydetään lausunto aloitteesta.
Tässä on monta etua. Ennenkuin aloitteeseen vastataan, tiedetään maalaiskunnan kanta. Ei tarvitse miettiä ympäripyöreitä sanamuotoja vastaukseen.
Jos esimerkiksi maalaiskunnassa ei haluta keskustelua ollenkaan, niin asia on harvinaisen selvä. Neittaanmäelle, minulle ja muille allekirjoittajille voi vastata, että tässä vaiheessa aloite ei anna aihetta enempiin toimenpiteisiin. Aloitteelle käy kuten useimmille muille aloitteille, mutta sen enempää Jyväskylän päättäjät kuin maalaiskunnan johtokaan eivät menetä kasvojaan.
Jos taas maalaiskunnasta vilkkuu vihreää valoa, niin asiassa voidaan lähteä etenemään varovasti esimerkiksi aloitteen osoittamalla tavalla: pyytämällä sisäministeriötä asettamaan selvitysmies.
Joka tapauksessa pallo on aina maalaiskunnan päättäjillä. Rovaniemen maalaiskunnassa liitos nytkähti liikkeelle keskustan valtuustoryhmästä.
Jouni Vauhkonen
kaupunginvaltuutettu, vihreät
Jyväskylä



