Aloite Keski-Suomen energiastrategian uudistamiseksi
Jouni Vauhkosen ym. aloite Keski-Suomen maakuntavaltuustossa
Toteutunut keväällä 2006
Me allekirjoittaneet esitämme, että Keski-Suomeen luodaan pitkän tähtäimen energiaomavaraisuutta tavoitteleva energiastrategia, jota aletaan myös toteuttaa aktiivisesti. Maakuntasuunnitelmassa on pitkän aikavälin tavoitteeksi asetettu ainoastaan se, että Keski-Suomesta kehittyy ”fossiilisista polttoaineista mahdollisimman vapaa maakunta”. Maakuntaohjelmassa mainitut, sinänsä oikeansuuntaiset toimet on asetettu tältä pohjalta. Harvoilla kunnilla on oma energiastrategia.
Teknologia ja resurssit mahdollistaisivat jopa yliomavaraisuuden. Strategiassa voitaisiin ottaa mallia Etelä-Pohjanmaan liiton maakuntastrategian energiaosasta, jossa pyritään omavaraisuuteen.
Maakunnan täydellinen energiaomavaraisuus sekä liikennepolttoaineiden, sähkön ja lämmön suhteen ja mahdollinen yliomavaraisuus eli energian nettomyynti ovat sopivia perustavoitteita esimerkiksi vuodelle 2030.
Kriittisiä menestystekijöitä matkalla energiaomavaraisuuteen ovat muun muassa:
- Kaikkien mahdollisten uusiutuvien energiamuotojen resurssien tuntemus maakunnan ja kuntien tasolla
- Useiden liikenteen biopolttoaineiden tuotanto ja käyttöönotto, mukaanlukien selluteollisuuden, maatalouden ja yhdyskuntien jätteet
- Maatalouden jätteiden ja energiakasvien hyödyntäminen
- Käyttämättömien energiavarojen kilpailukyvyn kehittäminen ja teknologian kehittäminen
- CHP-rakennusasteen kasvattaminen – enemmän sähköä suhteessa lämpöön
- Pienempien CHP-yksiköiden käyttö
- Biokaasun tuotannon ja jakelun kehittäminen
- Mahdollisimman alhainen polttoaineiden käyttö pelkkään lämmöntuotantoon
- Biomassan käytön priorisointi energian kWh-arvon mukaisessa järjestyksessä eli ensisijaisesti pyritään käyttämään resursseja liikennepolttoaineiksi (aina, kun resurssi on siihen sopiva), toissijaisesti sähkön tuotantoon ja pelkkä lämmöntuotanto on viimeinen vaihtoehto
- Biomassalogistiikan kehittyminen
- Siirrytään lämpöyrittäjyydestä energiayrittäjyyteen, jossa yrittäjät tuottavat myös sähköä ja liikennepolttoaineita
- Tunnetaan teknologiat, joilla saavutetaan korkea hyötysuhde ja rakennusaste sekä alhaiset päästöt
- Osataan arvioida teknologian käytön sosioekonomiset ulkoisvaikutukset ja hyödyntää niitä markkinoinnissa sekä kunnan, maakunnan ja valtion takaisinkytkennässä
- Osataan tehdä markkina-, diffuusio-, YVA-, SVA- ja LCA-tutkimuksia ja tuottaa päätöksenteon työkaluja
- Energia-omavaraisuuden itseisarvo on sisäistetty päätöksenteon kaikilla tasoilla
Toimenpiteitä, joita tarvitaan varmistamaan strategian edistyminen ovat muun muassa:
- Tehokkaat UE-strategiat ja toteutus maakunnalle ja kunnille; niiden tiukka kytkentä jäte-, ympäristö-, työllisyys-, liikenne-, maatalous-, teollisuus- ja ilmastostrategioihin
- Maakunnan ja kuntien toteutettava rahallinen takaisinkytkentä UE-tuottajille ja -kuluttajille, jotka hyödyttävät maakuntaa ja kuntia jäte-, ympäristö-, työllisyys-, liikenne-, maatalous-, teollisuus- ja ilmastosektoreilla
- Maakunnan, kuntien ja muiden julkisen sektorin organisaatioiden on näytettävä esimerkkiä hankintapolitiikassaan eli hankittava vain UE-sähköä, -lämpöä ja -liiken-nepolttoaineita; pyrittävä yhteishankintoihin. Esim. pienten CHP-laitosten osalta tämä on merkittävin toimenpide.
- EU-toimenpiteet tukevat vahvasti maakunnan tavoitteita, kunhan ne toteutetaan maakunnassa etupainoisesti ja aggressiivisesti ja pyritään vaikuttamaan nopeaan kansalliseenkin toteutukseen
- Asiantuntijapalvelujen proaktiivinen tarjontajärjestelmä maakuntaan ja kuntiin, mm. asiantuntijarekisterin perustaminen ja työpajat poliittisten ja virkamiespäättäjien kanssa
- Imagonkohotuskampanja kaikkien toimenpiteiden tueksi, mm. mediastrategian laatiminen, gallupit, markkinointistrategiat, laatumerkinnät
- EU- ja kansallisen rahoituksen lisääminen edelleen yhteisprojektein
- Investointiesteen poistamiseen käytetään useita toimenpiteitä kuten leasing-järjestelmä, uudet lainajärjestelmät, (B)ESCO-toiminta
- Uuden teknologian laitteistohuollon varmistavat toimenpiteet
- Koulutuksen lisääminen ja monipuolistaminen, kohteena sekä nykyiset että tulevat asiantuntijat, maatilat, energiayrittäjät jne.
Energiastrategian yhteydessä on tärkeä tiedostaa, että tälläinen tavoitteenasettelu on yhdenmukainen monien EU:n strategioiden ja direktiivien kanssa. Esimerkiksi biopolttoaineiden osuus liikenteen energiankulutuksesta tulee direktiivin mukaan olla vähintään 5,75 prosenttia kaikissa jäsenmaissa jo vuonna 2010 ja osuutta tullaan jatkuvasti lisäämään. Rakennusasteen nostaminen on EU:n CHP-direktiivin mukaista. Peltokasvien energiakäyttö on EU:n Agenda-21:n maaseudun elinkeinorakenteen monipuolistamista koskevan tavoitteen mukainen. Uusiutuvien monipuolinen lisääminen on EU:n uusiutuvien energialahteiden strategian, RES-E-direktiivin ja liikennestrategian mukainen. Biokaasun käyttö on kaatopaikkadirektiivin, jätteenpolttodirektiivin ja liikenteen biopolttoainedirektiivin mukaista.
Jouni Vauhkonen ym.



