Jouni Vauhkosen eriävä mielipide, Jyväskylän kaupunginvaltuusto

Kaupunginvaltuuston enemmistö myönsi 6.6.2005 tili- ja vastuuvapauden vuoden 2004 kaupunginhallitukselle ja virkamiehille, vaikka ns. Kettus-rahojen oikeuskäsittely on kesken. Minusta vastuuvapautta ei olisi pitänyt myöntää, kuten tarkustuslautakunta oli ehdottanut.

Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokous 6.6.2005 asia 100: Vuoden 2004 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen tilivelvollisille

Mielestäni asiassa olisi tullut menetelllä tarkastuslautakunnan ehdotuksen mukaisesti ja tili- ja vastuuvapautta ei olisi tullut myöntä kaupunginjohtaja Pekka Kettusen erorahaa koskevien toimien osalta, koska asiaan liittyvä käsittely on kesken Korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO).

Viranomaistoiminnan, johon kaupungin toiminta kuuluu, tulee noudattaa tasapuolisuutta, eikä toimivaltaa saa käyttää muuhun kuin mitä sille uskottu. Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen mukaan Kettuselle maksetuilla erorahoilla ei ollut juridista perustetta. Mikäli KHO pysyttää päätöksen, eikä erorahoja ole yritetty periä, niin valtuusto on tili- ja vastuuvapauden myöntämisellä loukannut tasapuolisuusnäkökohtia, koska laittomasti maksettuja rahoja ei ole yritetty periä takaisin kuten viranomaisten tulisi tehdä.

Valtuustolla ei ole myöskään oikeutta maksaa tai hyväksyä perusteetta maksettuja erorahoja, koska sellainen ei kuulu kunnan toimialaan. Tällä perusteella valtuusto on hyväksyessään tili- ja vastuuvapauden mitä todennäköisimmin käyttänyt harkintavaltaa toisessa tarkoituksessa kuin missä toimivaltaa on sille uskottu.

Mielestäni valtuusto on oikeutettu myöntämään tili- ja vastuuvapauden vasta, kun perusteetta maksettuja erorahoja on yritetty periä takaisin tai jos KHO katsoo, että niille on olemassa joku oikeudellinen peruste.

Jyväskylässä 7.6.2005

Kommentointi on tällä hetkellä suljettuna.