Kaupunginvaltuutettu Jouni Vauhkonen, vihreät: Kettusen pitää palauttaa rahat

Tiedote 6.6.2006

Kaupunginvaltuutettu Jouni Vauhkonen vaatii Jyväskylän entistä kaupunginjohtaja Pekka Kettusta palauttamaan ilman juridisia perusteita saamansa rahat.

- KHO on nyt todennut kaupunginhallituksen päätöksen laittomaksi. Kettusen ja kaupunginhallituksen tekemä sopimus ei voi ylittää lainsäädäntöä. Luontevinta on, että Kettunen omatoimisesti palauttaa rahat.

- Jos näin ei kuitenkaan tapahdu, kaupungin on alettava periä perusteetta maksettuja rahoja. KHO:n päätös mahdollistaa nämä toimenpiteet. Näin tehdään kaikkien pienempienkin perusteetta maksettujen summien yhteydessä. Jos kaupunki ei ala periä rahoja, niin se toimii viranomaisena väärin. Uskon, että mitä erilaisimpia kanteluja tulee ellei näin menetellä. Jos rahoja ei saada, niin vasta tämän jälkeen nousevat esiin mahdolliset vahingonkorvaukset kaupunginhallituksen jäseniltä.

- Arvelen myös, että tämä tulee vauhdittamaan kaupunginlakimies Olli Heikkilän eläkkeelle siirtymistä.

Kommentointi on tällä hetkellä suljettuna.