Esa Salokorpi ja hammaslääkärit

Tapasin vihreiden kioskilla keskiviikkona kokoomuksen valtuutettu Esa Salokorven. Hammaslääkärit eivät pelottaneet minua torstai-iltana. Kaksi päivää hurahti nopeasti.

Keskiviikon aamu kului aiempia blogikirjoituksia rakentaessa. Puoliltapäivin riensin liikenneturvallisuutta käsittelevään seminaariin, jossa ennätin kuunnella Tieliikelaitoksen edustajan Christel Kautalan asiansa perusteellisesti tuntevan esityksen.

Kautala painotti, että kohtaamisonnettomuudet taajaman ulkopuolella vievät 70 henkeä ja kevyenliikenteen onnettomuudet 60 henkilöä taajamissa. Jos autoille saataisiin 30-40 kilometrin vauhti taajamassa, niin uhrit eivät todennäköisesti kuole. Jo 50-60 kilometrin nopeus tappaa lähes varmasti.

Paljon olisi tehtävissä. Kautala muistutti, että nyt tarvittaisiin sisäistä paloa liikenneturvallisuuden parantamiseen.

Hieman nolotti kaupungin virkamiesten yrmeät puheenvuorot. Sisäinen palo ei tosiaankaan roihunnut, mutta uskon vilpittömästi että ainakin jotkin käytännön ehdotuksista vielä toteutaan.

Päivystysvuoroni vihreiden kioskilla alkoi ja jouduin jättämään tämän erittäin mielenkiintoisen seminaarin. Paluumatkalla jätin kaupungintalolle valtuuston kokousten nauhat, joita olin edellisenä päivänä kuunnellut.

Esa Salokorpi vieraili

Olimme soitelleet valtuutettu Esa Salokorven (kok) kanssa parina päivänä. Yritämme vaatia Keljonlahden voimalan investointipäätöstä valtuustoon, kuten aiemmin on valtuustolle luvattu.

Ensimmäinen keino puuttua asiaan on se, että teimme oikaisuvaatimuksen kaupunginhallituksen voimalaa koskevaan päätökseen. Salokorpi pistäytyi kahvilla kioskilla ja pistin nimeni oikaisuvaatimukseen. Demareista lähtenyt Kauko Tuupainen tuli nimellään myös mukaan oikaisemaan.

Bush ja vaalityö

Jaoimme Sari Laineen kanssa ison kasan Vihreää Lankaa ja omatkin esitteet menivät äärimmäisen hyvin kaupaksi.

Vaalityötä auttoi itse USA:n presidentti George W. Bush, joka aamu-uutisten mukaan tähtää 20 prosentin vähennykseen maansa bensankulutuksessa. Vihreiden sanoma ilmastonmuutoksen torjunnasta alkaa pikkuhiljaa purra ja melko korkealla tasolla. Useampi juttuseura mainitsi Bushin puheen.

Hammaslääkäreiden vaatimukset

Torstain aamupäivä kului valmistautuessa perjantain luentoon. Saarnaan ulkomaalaisille opiskelijoille edustuksellisuuden ideoiden ja käytäntöjen historiasta Suomessa.

Olen pitänyt luennon useasti, mutta vielä löytyi paranneltavaa runsaasti. Kun oppii itse lisää, niin sanottava muuttuu koko ajan.

Iltapäivällä tapasin kirjastolla tohtorikolleegat Heino Nyyssösen ja Jari Hoffrénin. Varsinaisesti meillä oli Jarin kanssa töihin liittyvää asiaa, sillä suuri osa avoimen yliopiston valtio-opin tenteistä siirtyy häneltä minulle. Jari kertoi, millaiset käytännöt avoimessa yliopistossa on.

Torstai huipentui hammaslääkäreiden järjestämään vaalipaneeliin. Lapsena jouduin istumaan usein hammaslääkärin tuolissa, vaikka en syönyt karkkia ja tein kuten neuvottiin. Eipä siksi pelottanut tulla heidän tentattavakseen.

Opin paljon kaupungin hammashuollon palveluyksikön johtaja Paavo Luukkosen alustuksesta. Hän esitti erittäin hyviä käytännön keinoja hammaslääkinnän ongelmiin, joista suurin on tulevaisuudessa paheneva hammaslääkäripula.

Käytännön keinoista mielestäni paras oli Luukkosen esittämä Kuopion hammaslääkärikoulutuksen aloittaminen uudestaan. Se toisi lääkäreitä tänne maakuntiin.

Lääkäripulasta puhutaan paljon, mutta hammaslääkäreitä on vielä niukemmin, keskimäärin 13,2 prosenttia puuttuu ja Keski-Suomessa luku liikkuu 20 prosentin tienoilla. Tilanne pahenee lähivuosina, jos koulutusta ei lisätä reippaasti.

Itse esitin lääkäreille kysymyksen suuresta kansantaudista ientulehduksesta, jonka yhteydet mm. sydänsairauksiin on todettu. Mitä sille pitäisi tehdä? En saanut suoraa vastausta, mutta Luukkonen sanoi sen olevan elintasosairaus.

Avauspuheenvuorossani painotinkin, että kyse ei ole pelkästä suuhygieniasta vaan lyhyttä ja nopeaa mielihyvää tavoittelevasta työskentelytavasta ja elämäntyylistä.

Keskustelu oli monessa mielessä erinomainen, joskin tällaiseen tilaisuuteen hieman hampaaton. Hallituspuolueiden edustajat välttelivät selvästi vastuutaan. Yritin muistuttaa, että jos veroja alennetaan, niin hammashuoltoon riittää vähemmän rahaa.

Mainitaanpa kuitenkin mainiot osallistujamme, koska jokainen onnistui hyvin jossain puheenvuorossaan ja keskustelu sujui Eija Toiviaisen johdolla sutjakasti: Terhi Pulli (kok), Pauliina Takala (kesk), Asko Juuti (sd), Esa Ryynänen (kd), Vesa Välilä (vas), Seppo Kuoppala (skp) ja Kauko Tuupainen (pers., sit.).

Lisää tällaista, vaalien välilläkin!

Kommentointi on tällä hetkellä suljettuna.