Luennolla, kioskilla
Perjantain Keskisuomalainen oli uutisoinut oikaisuvaatimuksemme. Aamupäivän luennoin, iltapäivällä kävin maalaiskunnan puolella Jääskelässä ja vihreiden kioskilla.
Jostain syystä en saanut luennolla tänään itsestäni parasta irti. Tankero english tuntui poikkeuksellisen jäykältä, vaikka olin valmistautunut huolellisesti.
Ulkomaalaisia opiskelijoita oli tullut kymmenkunta. Usein keväällä saattaa heitä olla vain pari.
Tutustuin luentoja organisoivaan Bidemi Cokeriin, joka vaikutti todella mukavalta tyypiltä.
Jääskelässä
Ehkä kaikkein epäekologisinta elämässäni on se, että kuskaan tytärtä tallille maalaiskunnan puolelle Vaajakosken taakse Jääskelään. Tosin nytkin sinne meni samalla kertaa kaikkiaan neljä tyttöä.
Olen usein miettinyt, että pitäisi pystyä organisoimaan harrastekyytijärjestelmä.
Nuorempi tyttäreni Anne-Mari on todella kiinnostunut ratsastuksesta ja hevosista. Äitini osaa myös käsitellä loistavasti hevosia, mutta tämä harrastus hyppäsi näköjään sukupolven yli minun kohdaltani.
Hämmästyttää, miten teini-ikäiset voivat raataa tallilla päiväkausia. Kotona heitä on vaikea saada tekemään pieniäkin tehtäviä.
Kioskin kävijät
Vihreiden kioskille on syntynyt pieni vakituinen kävijäkunta ja ilmeisesti samat henkilöt kiertävät muitakin vaalitoimistoja. Aiemmissa vaaleissa vakituiset kävijät ovat joskus olleet pieni riesa, mutta nyt näyttää olevan mukavaa sakkia.
Uusituvasta energiasta taas saimme puhua paljon. Ehdokkaamme Tapani Tarvainen, EFFI ry:n puheenjohtaja, pääsi keskustelemaan mieluisesta teemasta eli sähköisistä kansalaisoikeuksista.
Viivin kanssa kävelyllä
Ennen saunomista ja tätä päiväkirjaa käytin koiraa melko pitkällä lenkillä Kortesuolla.
Shetlanninlammaskoiramme Viivi täytti juuri viisi vuotta ja se on saanut aikuisen elkeitä. Tänään se kuitenkin temmelsi melkein kaikkien vastaantulevien kavereiden kanssa kuin pentu.
Viivi on paimenkoira ja sillä on ikävä tapa räksyttää liikaa.
Nyt lähden saunaan. Lauantaiaamuna suunnistamme muutaman ehdokkaan kanssa Korpilahdelle.



