Arkisto, January 2007

Suomen Pankki, urheilu ja Hankasalmi

20.1.2007 19:43

Kiireinen viikko vei keskiviikkona vihreiden kioskille, torstaina Suomen Pankkiin, perjantaina liikunnan maakuntajuhlaan ja lauantaina Hankasalmelle. Kotona ehdin käydä lähinnä nukkumassa.

Ensivisiittinsä kioskille suoritti jyväskyläläisten hyvin tuntema persoona Mauno Voutilainen. Keskustelin runsaasti eläkeläisten kanssa. Lue kokonaan »

Pekonniemen vettä

17.1.2007 12:00

Tiistai huipentui johtamani rakennus- ja ympäristölautakunnan kokoukseen. Uutisia löytyi tällä kertaa ilmoitusasioista, kun Jyväskylän Energia oli lähestynyt lautakuntaa kirjeellä.

JE ilmoitti aikovansa ottaa Pekonniemen pohjavedenottamon käyttöön. Lue kokonaan »

Valtuustossa

16.1.2007 11:11

Maanantaita väritti valtuuston kokous, jossa käsiteltiin entiselle kaupunginjohtaja Pekka Kettuselle myönnettyjä erorahoja.

Tiistaina aamulla huomasin, että Keskisuomalainen oli tiivistänyt puheeni väärin. Politiikot joutuvat tottumaan epätarkkoihin sitaatteihin. Lue kokonaan »

Puhe Kettusen erorahoista valtuustossa 15.1.2007

16.1.2007 9:49

Arvoisat valtuutetut!

Enää ei ole epäselvää, etteikö tämän asian suhteen olisi tehty virheitä. Se on kuitenkin inhimillistä. Me kaikki temme mokia, minäkin. Errare humanum est, kuten roomalaiset viisastelivat.

Erehdykset pitää antaa anteeksi, jos niitä on yritetty korjata tai ilmaista katumusta. Valitettavasti kumpaakaan en ole havainnut tämän Kettus-asian suhteen. Lue kokonaan »

Urheilua ja politiikkaa

14.1.2007 16:33

Lauantaina kävin katsomassa Jypin ottelun. Sunnuntaina aamulehtien jälkeen suunnistin lenkkipolulle. Kiireinen viikko alkaa maanantaina valtuuston kokouksella. Lue kokonaan »

Vihreän kioskin avajaiset

13.1.2007 12:27

Avasimme perjantaina vaalitukikohtamme Kirkkopuiston kioskin yleisölle. Sitä pidetään nyt auki vaaleihin saakka maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 14-17.

Kioski pursuili väkeä ja tunnelma oli mukava. Julkistimme ehdokaslistan viimeisen nimen. Hän on kirjailija ja läänintaiteilija Irja Rane.

Tarjosin avajaisissa tämän blogin kunniaksi avovaimon kotitilan mansikoista valmistettua mehua. Moni kysyi, että onko luomua? Lue kokonaan »