Kysymykseni Jyväskylän ilmastostrategiasta
Kaupunginvaltuuston kokouksessa 19.2.2007 esitän kyselytunnilla Jyväskylän ilmastostrategiaa koskevan kysymyksen. Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti strategiasta omalta osaltaan jo 20.12.2005, eikä strategiaa ole kuulunut valtuustolle.
Kysymykseen ja kahteen jatkokysymykseeni vastaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskinen (sd).
Kysymykseni kokonaisuudessaan:
Ilmastonmuutoksesta on tullut suuri uhka maapallon elämälle ja ihmiskunnan hyvinvoinnille. Ilmastonmuutos eli kasvihuoneilmiön kiihtyminen aiheutuu kasvihuonekaasujen kuten hiilidioksidin, metaanin ja typpioksiduulin joutumisesta ilmakehään.
Ihmisen aiheuttamat kasvihuonekaasut syntyvät energian tuotannosta ja kulutuksesta, maankäytöstä, jätteistä, liikenteestä, teollisuudesta ja maataloudesta. Kunnat voivat hidastaa ilmastonmuutosta vähentämällä alueellaan syntyviä kasvihuonekaasupäästöjä, sillä kaikki päästöjä aiheuttavat toiminnot tehdään kunnissa ja kuntien rajojen sisäpuolella.
Rakennus- ja ympäristölautakunta on teettänyt kaupungin ilmastostrategian yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Strategian tavoitteena on, että kasvihuonekaasupäästöjen taso Jyväskylässä on enintään vuoden 1990 tasolla keskimäärin vuosina 2008 – 2012, jolloin se vastaa Suomen kansallista tavoitetta. Lisäksi tavoitteena on vähentää päästöjä pitkällä aikavälillä. Strategian valmistumisen jälkeen tuli ilmi Jyväskylän Energia Oy:n voimalaitoshanke, joka pahimmillaan saattaa kaksinkertaistaa kaupungin kasvihuonekaasujen päästöt ja merkitä huomattavaa päästökaupparasitetta omistajalleen. Päästöjen lisäys johtuu polttoaineena käytettävän turpeen ilmakehään vapauttamien kasvihuonekaasujen haitallisista ilmastovaikutuksista, jotka hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC on luonnontieteellisin perustein todennut jopa kivihiiltä pahemmiksi.
Tämän johdosta lautakunta on myös päivittänyt ohjelman sekä tarkastellut erilaisia vaihtoehtoja päästöjen vähentämiseksi, jos voimala rakennetaan.
Lautakunnan selvitys osoittaa, että tietyillä tekniikoilla ja käyttämällä turpeen sijasta uusiutuvia polttoaineita kuten puuta ja ruokohelpeä voimalan kasvihuonekaasujen päästöjä voidaan vähentää erittäin paljon ja jopa myydä päästöoikeuksia. Jotta tähän päästäisiin voimalan kattila ja muu laitteisto olisi valittava siten, että puun ja muun uusiutuvan energian osuus voidaan nostaa 90-100 prosenttiin.
Ilmastostrategiaa ei ole kuitenkaan saatettu valtuuston päätettäväksi tai edes tietoon, vaikka lautakunta päätti sen päivityksestä jo 20.12.2005
Kaupunginhallitus ei ole myöskään tuonut voimalan investointipäätöstä valtuustolle, vaikka esimerkiksi kaupunginjohtaja Markku Andersson näin ilmoitti puheessaan voimalan sijoituspaikkapäätöksen yhteydessä 14.11.2005: “Kaupunginvaltuusto tulee käsittelemään muun muassa rakentamispäätöksen ja rahoituspäätöksiä ja niin edelleen.”
1) Miksi kaupunginhallitus ei ole saattanut ilmastostrategiaa ja sen liitettä valtuuston päätettäväksi ja mihin toimenpiteisiin hallitus aikoo ryhtyä strategian tuomiseksi valtuustolle?
Jyväskylässä 9.2.2007




21.2.2007 11:28
[...] Suurten puolueiden poliitikot eivät myöskään paikallistasolla ymmärrä, että ilmastonmuutos edellyttää toimia täälläkin. Veijo Koskisen (sd) vastaus valtuustokysymykseeni kaupungin ilmastostrategiasta osoitti sen. [...]
6.4.2007 12:32
[...] Johtamani rakennus- ja ympäristölautakunta on tehnyt kaupungille ilmastostrategian, joka ei kuitenkaan ole edennyt valtuustokäsittelyyn saakka. Tein asiasta valtuustokysymyksen helmikuussa. [...]