Puheeni “Tulevaisuuden keskisuuri joukkoliikennekaupunki” -seminaarissa 15.2.2007:

Arvoisat joukkoliikenteen ystävät!

Jyväskylän kaupungin puolesta kiitän, että meillä on ollut mahdollisuus osallistua tulevaisuuden joukkoliikennekaupungin visiointiin. Omasta puolestani iloitsen, että valtuuston pj. Henna Virkkuselle tuli este ja että voin osallistua tilaisuuteen, jonka teemoihin porauduin melko syvälle vuosi sitten vihreiden liikennepoliittista ohjelmaa valmisteltaessa.

Ilokseni huomaan, että lähes kaikki tulevaisuuden joukkoliikennekaupunki -tutkimuksen tavoitteista vastaavat vuosi sitten hyväksymiämme tavoitteita. Erittäin vaikea oli löytää raportista puutteita. Yritän kuitenkin sanoa jotain, joka toisi tekijöille hieman palautetta ja lisää.

Haasteet ovat kuitenkin mielestäni paljon laajempia ja joukkoliikenteen alamäen syyt syvemmällä kuin raportissa on kuvattu. Politiikantutkijana en voi olla huomaamatta, että 50-luvun amerikkalaisen autokaupungin tulo päivittäistavaroiden marketeineen johtuu pääasiassa heikosti kehittyneestä maakuntahallinnosta. Kuntien välinen kilpailu tuottaa hajautunutta, kallista ja joukkoliikenteen kannalta huonoa yhdyskuntarakennetta.

Seudullista päätöksenteon foorumia ei ole. Esimerkiksi kaupan rakenne tulisi ratkaista demokraattisesti valitulla maakunnallisella tasolla. Marketit pyörittävät autokaupungin kasvua moottorin lailla. Niille pitäisi mielestäni säätää haittavero ja ohjata tulot lähikauppojen kilpailun parantamiseen ja joukkoliikenteen tukiin.

Hajautumista edistää ja joukkoliikennettä rapauttaa myös suomalainen unelma omakotitalosta järven rannalla. Valitettavasti pääministeriä myöten monet poliitikot näyttävät huonoa esimerkkiä.

Tämän aamun lehdestä luin, että naapurimme Petäjävesi aikoo tarjoata 250 rantatonttia. Pienten kuntien etu ei ole joukkoliikenteen kannalta kestävä yhdyskuntarakenne.

Näitä ristiriitoja pitäisi pystyä ratkomaan maakunnallisella tasolla, mutta puuttuu päätöksenteon elin.

Joukkoliikenteen edistämiseksi tulisi muuttaa myös ihmisten unelmia, eikä se ole helppoa.

Unelman kääntöpuolena kuitenkin omakotitalon kaksi autoa ahmivat tilaa kaupungeista ja tuovat sinne saasteita ja ruuhkia. Miten näytämme, että unelma ei johdakaan parempaan elämään vaan kaikkien kannalta, jopa unelmiensa talon rakentaneen kannalta huonoon tilanteeseen? Entisenä toimittajana haluaisin nähdä kuvia pääministeristä etsimässä parkkipaikkoja autolleen ja istumassa autossaan Mannerheimintien ruuhkissa.

Toimin neljä vuotta Jyväskylän kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenenä. Nimitimme itseämme leikillämme pysäköinninsuunnittelulautakunnaksi, koska pysäköinti ahmi hyvää tilaa ihmisiltä. Kasvavassa kaupungissa jouduimme miettimään sitä jatkuvasti.

Ruuhkat ovat lyhyitä vielä Jyväskylässä, mutta pahimmillaan kaupungin läpi ajamiseen voi mennä jo puoli tuntia. Sitä tarkoittaa suomalainen unelma omakotitalosta ja yhdyskuntarakenteen hajautuminen keskisuurissa kaupungissa.

Me tarvitsemme uuden unelman kaupungissa elämisestä. Itse asiassa tarvitsemme myös uuden käsityksen vapaudesta, sillä autoiluun liitetty vapaus itseasiassa estää meitä tekemästä mukavia asioita ja vie meiltä, aikaa, tilaa ja rahaa.

Arvoisat joukkoliikenteen ystävät,

Joukkoliikenteellä ei ole viime vuosikymmeninä juuri kerätty poliittisia pisteitä.

Edustuksellisen järjestelmän harvoja huonoja puolia on, että tiehankkeilla kansanedustajat ja ministerit voivat pullistella kotipuolessa. Rautateiden peruskunnossapito ei toistaiseksi ole tuonut ääniä, mutta veikkaanpa että hyvin pian se alkaa pudottaa liikenneministereitä. Siinä on meidän tilaisuutemme.

Ja sitä varten tarvitsemme pilottihankkeita ja korkealle asetettuja tavoitteita. Ja meidän täytyy luoda Tukholman ruuhkamaksun tapaan aitoja valintatilanteita auton ja joukkoliikenteen välille.

Jos tästä tutkimuksesta haluan kaivaa jotain kritisoitavaa, niin ehkäpä se saattaisi löytyä liiasta tavoitteiden realistisuudesta. Joni Matkaaja ja Toni Työläinen istuvat kutsussamme klubibussiin.

Tämä Jouni Matkaaja haluaisi istua yli 70-vuotiaana eläkeläisenä pikaratikkaan. Monissa Jyväskylän kokoisissa kaupungeissa se Euroopassa on jo mahdollista.

Ajattelen, että ottamalla pikaraitiotien iskusanaksi voimme saada ainakin hyvät bussit. Toivon, etteivät bussiyhtiot ota pikaraitiotietä uhkana vaan välineenä, jolla koko joukkoliikenteen kenttää viedään eteen. Tavoite korkealle, niin jotain toteutuu.

Se edellyttää vain kunnianhimoisisa poliittisia tavoitteita öljyriippuvuudesta vähentämisessä, kaupunkirakenteiden kehittämisestä ja valtion satsauksia rautateiden ja joukkoliikenteen kehittämiseen. Se edellyttää aivan toisenlaista valtakunnantason politiikkaa kuin tähän asti on harjoitettu.

Se edellyttää unelmia hyvästä elämästä pikaraitioteiden varrella. Se edellyttää rohkeutta kaavoittaa ja toteuttaa tiivistä ja matalaa asutusta omakotitalomaton sijasta. Se edellyttää valtion porkkanarahoja.

Arvoisat joukkoliikenteen ystävät,

Kahdesta joukkoliikenteeseen liittyvästä asiasta olen Jyväskylässä ylpeä.

Ensinnäkin me toteutimme upean matkakeskuksen jo vuonna 2002. Vaikka sen taloudellinen liikkeellelähtö ei mennyt ihan nappiin, niin matkakeskuksena toimii aivan erinomaisesti kunhan vain Pendoliinot toimisivat. Tänään juna oli vain kymmenen minuuttia myöhässä. Monasti viime aikoina varsinkaan Pendoliinot eivät ole suostuneet toimimaan.

Toiseksi paikallisliikenteen terminaali tehdään tänä vuonna. Valtionapu ja maankäyttösopimukset mahdollistivat sen.

Kasvavana kaupunkina meillä on mahdollisuuksia tehdä joukkoliikenteen kannalta hienoja ratkaisuja. Olen iloinen ja ylpeä, että niitä on osattu tehdä.

Toivotan samaa rohkeutta muille kaupungeille ja kannustan liittoutumaan pikaratikoiden ja bussien puolesta.

Kirjoitettu 15.2.2007 22:45 ja merkitty kuuluvaksi kategorioihin Päiväkirja, Puheet. Voit seurata kommentteja tähän kirjoitukseen syötteestä RSS 2.0. Kommentointi ja viittauksen ilmoittaminen ovat hetkellä suljettuna.