Tissit vai peppu? Mauri vai Anni?

Vaalitunnelmat selvästi tiivistyvät. Pistin liikkeelle keskiviikkona vihreiden kioskin tienoilla noin 300 esitettäni parissa tunnissa. Ilmoitus äänioikeudesta oli juuri jaettu ja ehdokkaat alkavat kiinnostaa.

Vilkkaan päivän aikana kävin ympäristöjärjestöjen vaalipaneelissa. Ilta huipentui Ilokivessä, jossa Mauri Pekkarinen ja Anni Sinnemäki väittelivät energiapolitiikasta. Vai huipentuiko se sittenkin professori Jussi Kotkavirran ja kohumalli Anne-Mari Bergin väittelyyn teemasta “Tissit vai peppu?”

Vaalilehtemme Vihreä Aalto saapui samaan aikaan kioskille kuin minä. Päivystysvuorolaisten ei onneksi tarvinnut osallistua lehtinippujen varastointiin.

Keskisuomalaisen toimittaja istui kioskilla kanssamme. Hän teki eräästä ehdokkaastamme juttua lehden vaaliliitteeseen.

Olen melko nopea esitteiden jakaja, mutta tällä kertaa katu suorastaan imi läystäkettäni. Vaalikampanja talvella ei tosin ole erityisen järkevää. Kovalla pakkasella täytyy pukeutua niin paksusti, ettei ehdokas juurikaan muistuta esitteen hymyilevää kaunokaista.

Ympäristöjärjestöt tenttasivat

Ympäristöjärjestöjen vaalipaneeliin kaupunginkirjastolle pääsi ehdokkaamme Sini Eräjää. Greenpeacen energiakampanjoitsija Lauri Myllyvirta tenttasi puolueiden lähettiläitä.

Keskustelun aikana keskustan ehdokas Markku Laitinen väitti, että ydinvoimapäätöksen yhteydessä luvattu ns. risupaketti on toteutettu.

Kun yleisö sai kysyä, niin luin ääneen risupaketista toteutumatta jääneet kohdat. Vain hyvin pieni osa siitä on tosiaan toteutunut. Näiltä sivuilta voit lukea risupaketista tarkemmin.

Kysyin Laitiselta, että ovatko nämä risupaketin kohdat toteutuneet. Laitinen vastasi monisanaisesti, mutta eipä niitä toteutuneiksi millään saa.

Muutenkin Laitisen ja demareiden Jenny Lindborgin oli varmasti noloa olla tällaisessa tilaisuudessa, kun Vanhasen hallitus oli juuri yrittänyt jarruttaa EU:ssa ilmastonmuutoksen torjumista. Kristillisten kansanedustaja Toimi Kankaanniemi pisti heidät tiukoille aivain oikeutetusti.

Kuulin jälkikäteen, että Kankaanniemi oli kuitenkin ollut kovasti turpeenpolton kannalla. Ei hänenkään ilmastokantansa ihan vahvimpia sitten ole.

Mikael Fogelholm

Jouduin poistumaan omalta kannaltani ehkä kiinnostavimmasta vaalipaneelista Jyväskylän Vihreiden hallituksen kokouksen takia.

Menimme istumaan Kirkkopuiston Rossoon ja kävimme läpi vaalitilannetta. Kaikki näyttää aivan erinomaiselta. Mahdollisuudet vihreiden ensimmäiseen kansanedustajaan Keski-Suomesta kasvavat koko ajan.

Hieman yllättäen tapasimme Rossossa valtakunnantason julkkiksen. UKK-instituutin johtaja Mikael Fogelholm istui iltapalalla.

Mikeal on terveyspolitiikan huippuasiantuntija. Olen tutustunut häneen Vihreän liiton valtuuskunnassa, jonka jäseniä molemmat olemme. Mikael asuu Keravalla ja politiikkaan hänet bongasi puoluesihteeri Ari Heikkisen vaimo Eija Kotkavirta.

Vihreiden terveyspoliittiset linjaukset ovat pitkälti Mikaelin käsialaa.

Dosenttiluennot liikuntatieteellisessä tiedekunnassa olivat tuoneet Mikealin Jyväskylään. Totesimme, että olemme molemmat menossa kuuntelemaan Anni Sinnemäen ja Mauri Pekkarisen väittelyä Ilokiveen. Esittelin matkalla vielä ylpeänä kioskimme.

Anni ja Mauri

Viihdeala ei ole vielä löytänyt Pekka Vahvasta, mutta veikkanpa että pian löytää. Kandidaatti Vahvanen nimittäin järjestää erittäin suosittuja väittelyiltoja Ilokivessä.

Ylioppilastalon alakerta pursuili väkeä, kun Anni Sinnemäki ja Mauri Pekkarinen aloittivat väittelyn energiapolitiikasta.

Anni aloitti mahtavasti. Erityisesti jäi mieleen nopea isku Pekkariselle, kun tämä syytti vihreitä jotenkin niin että “te leikkasitte opintotukea ja muita etuuksia”. “Te ajoitte Suomen lamaan”, Anni napautti vastaan.

Pekkariselle täytyy antaa tunnustus ammattitaidosta. Hän huomasi nopsasti, ettei pärjää Annille tämäntyylisessä asia-argumentaatiossa.

Hän alkoikin kehua Annia. Monikohan huomasi Maurin taktiikanvaihdoksen. Tuskin monikaan.

Pekkarinen leveili uusiutuvan energian lisäyksillä. Tilastokeskuksen tiedot eivät paljon painaneet, kun Pekkarinen vastasi Tuomas Viskarille. Jokainen voi toki itse käydä tarkistamassa oliko Viskari vai Pekkarinen oikeassa uusiutuvan energian määrien suhteen.

Uusiutuvan osuus kasvoi hyvin ydinvoimapäätökseen asti. Nyt se näyttää polkevan Tilastokeskuksen tietojen perusteella paikallaan.

Anni tuli ja lähti niin nopeasti, etten edes ehtinyt käydä moikkaamassa.

Tissi vai peppu?

Eläintieteen dosentti Jussi Viitalan ja sosiaalityön professori Mikko Mäntysaaren verbaalinen nyrkkeilyottelu aiheesta “Onko ihmisellä vapaata tahtoa?” latistui juontajan sanojen mukaan isojen miesten halailuksi. Ilmeisesti rajalinjat eivät kulje tämän asian suhteen biologian ja yhteiskuntatieteiden välillä vaan sosiobiologian ja muiden välillä.

Valitettavasti sananvalmis ex-pornotähti Raakel Liekki oli sairastunut ja perui tulemisensa väittelyyn aiheesta “Tissit vai peppu?”. Häntä paikkasi tissejä kannattanut kohumalli Anne-Mari Berg. Vastaan asettui peppua puolustanut filosofian professori Jussi Kotkavirta, hyvinkin tuttu mies yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitokselta.

Jussi puolusti peppua erinomaisesti, vaikka hänen hiljainen tyylinsä karkotti ainakin viidesosan yleisöstä. Teemassa mentiin ehkä liiankin syvälle, jos ymmärrätte.

Mieleen painui Jussin esimerkki pepun puolesta: Pilkkimies putosi avantoon ja selviydyttyään sieltä hän sanoi, että kerrankin kului pari minuuttia ettei mielessä ollut se. “Eikä SE ollut varmasti tissit”, Jussi pläjäytti kohumallille.

Jussin perustelut olivat niin vahvoja, jotta keskustelun päättäneessä äänestyksessä nostin käteni pepun puolesta. Peppu voitti selvästi. Tyhjää äänestäneiden osuus jäi suureksi.

2 kommenttia kirjoitukseen “Tissit vai peppu? Mauri vai Anni?”

  1. 40100 kirjoittaa:

    Taktiikanvaihdos huomattiin ja Pekkarinen pesi Sinnemäen väittelijänä 6-0.

    Esiintyminen oli loistavaa ja ennen ja jälkeen suorittamani pika-gallupin perusteella opiskelijoiden perustavanlaatuinen vihreät/Sinnemäki -sympatia kääntyi yllättäen pieneksi Pekkarinen-fanitukseksi. Kyse siis ennen kaikkea esiintymisestä, mutta sehän jää parhaiten mieleen.

    Pakko moittia kädet puuskassa pönöttänyttä Sinnemäkeä, joka jätti yleisön huomioimisen lähes kokonaan Pekkariselle. Ja jos vastaväittelijä puhuttelee “Anniksi”, niin ei kannata puhutella häntä takaisin ministerinä.

    Pekkarinen muuten väisti viimeiset yleisökysymykset (olikos se Greenpeacen edustaja?) sopimalla kahdenkeskisen keskustelun tiskille, mutta lavalta laskeuduttuaan teki oharit lähtemällä kotiin. Harmi, olisi ollut hauskaa seurata keskustelun jatkoa ilman suuripiirteisiä lavamaneereita.

  2. Jouni kirjoittaa:

    Väittelyn Pekkarinen hävisi alussa. Hän otti tilanteen haltuun loistavasti lopettamalla väittelyn.

    Käsittääksi Greenpeacen Lauri Myllyvirtakin lähti samaan junaan Annin kanssa, joten väittelystä ei olisi tullut pitkä. Myllyvirrankin Pekkarinen väisti vain väittämällä tämän sanomisia vääriksi.

    Pekkarisen poliittinen käsityöläistaito ylittää selkeästi Laurin ja Annin vastaavat taidot, vaikka he ovat hyviä väittelijöitä. Harmi, että Mauri käyttää taitojaan ilmastonmuutosta edistävän turpeen tukemiseen sekä sanallisesti että rahallisesti.

    Turpeen tukiaiset olisi tarvittu uusiutuvan energian syöttötariffeihin.