Vihreän liiton palvelukseen

Elämäni muuttuu nyt melkoisesti. Vihreän liiton hallitus valitsi minut viime perjantaina puolueen poliittiseksi sihteeriksi, joten hienosti sanottuna liityn puheenjohtaja ja työministeri Tarja Cronbergia avustavaan esikuntaan.

Luovun kaikista muista luottamustoimistani Jyväskylässä paitsi valtuuston jäsenyydestä. Olen muun muassa maakuntavaltuutettu ja rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja.

Työtehtävät suuntautuvat myös puolueen ohjelmien valmisteluun. Työ on sijaisuus, mutta käytännössä tehtävät jatkunevat ellei suuria mullistuksia tapahdu.

Olen toiminut valtuutettuna vuodesta 2002 lähtien, jolloin nousin varapaikalta kesken kauden. Perhe jää Jyväskylään.

Ja jos tiedätte asunnon Helsingistä, niin otan yksiön välittömästi vastaan sillä työ alkaa jo 1.10. Soitelkaa 050-363 8773.

Viime viikot ovat olleet muutenkin melkoisen täynnä vipinää.

Arkkitehtuurikilpailun tuomarina

Viime viikolla päättyi ensimmäinen toimeni arkkitehtuurikilpailun tuomaristossa.
Valitsimme Cygnaeus-lukion tontin kilpailun voittajaksi todella jännittävän ehdotuksen “Nuovo”. Sen tekijäksi paljastui kaksi arkkitehtuurin professoria.

Torstaina pistäydyin Vihreä Lanka Oy:n hallituksen kokouksessa. Sitä ennen minua haastattelivat poliittisen sihteerin hommaan puoluesihteeri Panu Laturi, kansanedustaja Johanna Sumuvuori, kansanedustaja Jyrki Kasvi ja puolueen varapj. Mari Puoskari.

Ilmeisesti haastattelu meni hyvin, koska puoluehallitus valitsi minut perjantaina klo 22 tienoilla. Homma alkoi epävirallisesti jo seuraavana aamuna: matkustin Tampereelle Vihreän liiton valtuuskunnan kokoukseen kuuntelemaan kentän tunnot.

Valtuusto hylkäsi aloitteeni

Maanantain kului täysin kunnallispolitiikassa. Päivä alkoi valtuustoryhmien puheenjohtajien palaverilla, jossa toimin Anna Autereen sijaisena.

Valtuustoseminaarilla jatkettiin heti perään. Isot asiat ovat liikkeellä elinkeinopolitiikassa ja uuden kunnan luomisessa.

Illalla valtuusto kokoontui. Siellä käsiteltiin aloitteeni ympäristöystävällisten autojen vapauttamisesta pysäköintimaksuista.

Todella lyhytnäköisesti aloitteeni hylättiin, eikä muille puolueille kelvannut asian hautaaminen työryhmään.

Ruotsissa ekoautojen kauppa on saatu liikkeelle juuri pysäköintimaksujen kautta. Tämä on jälleen yksi esimerkki siitä, kuinka Jyväskylässä ei oikein tajuta, että ilmastonmuutoksen torjumiseen on ryhdyttävä myös täällä.

Yksi keino päästöjen vähentämiseen on juuri autokaluston vaihtaminen vähemmän saastuttavaksi. Se ei tietenkään ratkaise autoilun muita ongelmia, mutta myös autoja tarvitaan vielä pitkään.

Muita keinoja löytyy runsaasti esimerkiksi Vihreän liiton liikennepoliittisesta ohjelmasta.

Kommentointi on tällä hetkellä suljettuna.