Uusi Jyväskylä syntyi – ilmastoasiat kuntoon!
Pitkä vääntö Jyväskylän ja naapurikuntien yhdistymisestä päättyi maanantaina 18.2. Valtuustopuheessani kehuin kahta uuden kunnan synnyttämisen kätilöä ja vaadin uudelle kunnalle uutta ilmasto- politiikkaa.
Valtakunnanpolitiikka ja vähän kansainväliset kuviotkin veivät minut kolmeksi viikoksi Helsinkiin ja kolmeksi päiväksi Brysseliin. Viikot kuluvat edelleen kuin nopeutettuina palavereista toiseen singah- taessa.
Brysselissä pistäydyin keskustelemassa muiden vihreiden puolueiden kanssa ilmasto- ja energiapolitiikasta. Sisarpuolueet ovat todella huolissaan suomalaisesta ydinvoimapolitiikasta, niin mekin. Tutustuin myös muutamaan europarlamentin vihreän ryhmän neuvonantajaan ja kävin paikallisessa Heinrich Böll Stiftungin yksikössä.
Heinrich Böll -säätiö on mahtava vihreä instituutio. Tällä think tankilla on 40 miljoonan euron budjetti ja toimipaikkoja ympäri maailmaa. Ja siitä huolimatta se on saksalaisten puolueiden pienimpiä ajatuspajoja. Jotkut ymmärtävät ajattelun merkityksen…
Uusi Jyväskylä
- Lust, caution
Kotona en juuri ehtinyt kuin pyörähtää ja siitäkin pääosa meni töissä. Lenkille sentään ennätin ja kävin sunnuntaina katsomassa Ang Leen elokuvan Lust, caution.
Kiinalainen agenttitarina toimi melko hyvin. Odotukset olivat ehkä hieman liian korkealla, mutta kyllä tämä aina amerikkalaisen actionin parhaimmiston hakkaa, potkii, lyö vyöllä ja mitä väkivallan ilmaisuja nyt haluaakaan käyttää.
Elokuva toimi hauskan terapeuttisesti. Oma elämä monimutkaisten poliittisten ongelmien kimpussa alkoi tuntua todella helpolta.
Jyväskylän valtuuston kokouksessa maanantaina oli lustia mutta myös epäluuloa. Pitkään odotettu kuntien yhdistyminen herätti iloa ja pidäteltyä riemua, mutta tuuletusta hillitsi mahanpohjissa kutkuttava maalaiskunnan äänestys, jonka kaikki tiesivät olevan tulossa. Kukaan ei ollut ihan varma lopputuloksesta. Se päättyi lopulta lukuihin 32-19, kun olimme jo päättäneet kaupungin kokouksen.
Omassa valtuustopuheessani kehuin kahta uuden kunnan synnytys- prosessin kätilöä: kaupunginjohtaja Markku Anderssonia (kok) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskista (sd). Pääsin tutustumaan ja osallistumaan molempien pitkäpinnaiseen diplomaattityöhön kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ohjaus- ryhmässä vuoden 2007 aikana.
Vaikka kuntia on keittänyt yhteen monta kokkia, niin uskon, että pata ei kaatunut tällä kertaa pitkälti juuri näiden herrojen taitavuuden ansiosta.
Vanha Jyväskylä teki kesällä 2007 ikävän päätöksen Keljonlahden voimalahankkeen suhteen. Vaikka pidän voimalaa tarpeellisena, niin turvetta palaa lisää niin suuria määriä, että pahimmassa tapauksessa päästöt liki kaksinkertaistuvat.
Ehdotin puheessani Helsingin ratkaisua, jossa poliittiset ryhmät keskinäisellä sopimuksella määrittelivät päästöjen vähennys- tavoitteen ja panevat virkamiehet ja energiayhtiön toteuttamaan sitä.
”Uusi Jyväskylä tarvitsee uutta ilmastopolitiikkaa!” päätin puheeni.




21.2.2008 20:42
Kuntaliitosta markkinoitiin Jyväskylän _painoarvon_ kasvamisella. Kun kunta koostuu kuntalaisista niin eikö silloin kunkin yksittäisen jyväskyläläisen painoarvo ole kasvanut? Ainakin vähän?
Toivoisin että joku paremmalla laskupäällä varustettu ihminen esittäisi laskelman mitenkä paljon yksittäisen kuntalaisen painoarvo on nyt kasvanut.
Jyväskylän uusi painoarvo: Asukkaiden lukumäärä vs. aikaisempi painoarvo.
Joka tapauksessa mielestäni tämänpäiväisten kirjoitukseni painoarvo Uuden Jyväskylän asukkaana on suurempi kuin aikaisemmat kirjoitukset. Määrää en osaa määritellä kuinka paljon, mutta mielestäni selvästi kuitenkin.