Eduskuntaryhmä Lappeenrannassa

Vihreä eduskuntaryhmä jalkautui kesäkokoukseen Lappeenrannassa. Satamassa pidimme pienimuotoisen toritapahtuman, tutustuimme nuorten työpajaan Laptuote-säätiössä ja otimme puheenjohtajien suulla kantaa nuorisotyöttömyyteen.

Vierailu alkoi tälle kesälle harvinaisella pienellä sadekuurolla, jolta meidät pelasti rautatieasemalle kuljetukseen tilattu mukava pikkuinen kaupun- kijuna.

Sataman tapahtumassa jaoimme porkkanoita, esitteitä ja edus- kuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö tietysti puhui taloustilanteesta erityisesti Etelä-Karjalan näkökulmasta. Kaupungin lounaalla Kasinolla saimme kuulla, että Lappeenrannassa talouden näkymät eivät ole niin huonot kuin aiemmin oli pelättävissä.

Itse olen ihastellut kovasti Lappeenrannan uutta sähkön ja lämmön- tuotannon voimalaa, joka toimii 80 prosenttisesti uusiutuvalla energialla. Esimerkiksi Jyväskylän uudessa voimalassahan päästään vain 30 prosenttiin uusiutuvia. Oma vastaesitykseni kyllä valtuustossa oli, että tekniikkaa olisi muutettu uusiutuvalle suosiollisemmaksi 90 prosenttiin saakka.

Lappeenrannan valtuutettu ja eduskuntavaaliehdokas Hanna Holopainen kertoi, että paikkakunnan energiayhtiö on todella aktiivinen uusiutuvan energian suhteen. Sanoin olevani hieman kateellinen ja arvelin, että useimmat vihreät eri puolilla maata myöskin varmaan ovat, koska kovin monet energiayhtiöt Suomessa ovat tässä asiassa kovin vanhoillisia.

Laptuote-säätiön
työpajalla

Nuorten työpajat ovat osoittautuneet loistavaksi keinoksi kouluttaa ja työllistää syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria. Lappeen- rannan Laptuote-säätiö on yksi parhaiten organisoiduista työpajoista.

Kiersimme pajalla ja kuulimme, että se on erittäin suosittu. Esimerkiksi huonekalujen korjaukseen on puolentoista vuoden jonot.

Anni piti pajalla puheen nuorten huonosta työllisyystilanteesta. Valta- kunnallisen työpajayhdistyksen puheenjohtaja, kansanedustajamme Outi Alanko-Kahiluoto puolestaan kertoi työpajojen yleisestä tilanteesta.

Laptuotteen henkilökunta antoi toimitusjohtaja Mirja Laineen johdolla vinkkejä, kuinka valtiovalta voi edesauttaa työpajoja ja erityisesti niissä työskenteleviä nuoria. Yksi hyvä edistysaskel olisi, jos työpajoissa saatu koulutus voitaisiin laskea jatko-opinnoissa hyväksi oppilaitoksissa ilman erillisiä sopimuksia.

Nyt koulutuksen voi lukea oppilaan hyväksi vain niissä oppilaitoksissa, joilla on sopimus työpajan kanssa. Tätä täytyy edistää kansanedustajana.

Juoksemalla Marjolaan

Työni takia matkustan paljon. Raahaan mukana lenkkivarusteita, mutta harvoin ennättää oikeasti juoksemaan.

Lappeenrannassa muutama muukin oli ottanut varusteet ja valtuuskunnan puheenjohtaja Kristian von Essen kävi ostamassa lenkkarit. Kokosimme siis pienen porukan, joka juoksi hotellilta illanviettopaikkaan kaupungin saunatilaan Marjolaan. Kahdeksan kilometrin lenkille saimme mukaan puheenjohtajamme Annin ja kansanedustaja Johanna Sumuvuoren.

Lenkki sujui iloisesti turistessa. Oras Tynkkynen liittyi loppumatkasta hetkeksi seuraan. Hän oli lainannut hotellilta polkupyörän.

Marjola osoittautui mukavaksi paikaksi. Söimme, saunoimme, uimme ja herkuttelimme letuilla.

Eduskuntaryhmä vaati
opintotukea indeksiin

Toisena kokouspäivänä eduskuntaryhmä keskusteli poliittisesta tilanteesta yleisesti ja valmistautui erityisesti valtion talousarvion käsittelyyn.

Suuria vaateita emme esittäneet. Taloustilanne on sen verran haastava, että vaalien jälkeen saatetaan joutua leikkaamaan.

Opintotuen haluaisimme kuitenkin sitoa indeksiin. Opiskelijat ovat yksi kaikkein köyhimmistä ryhmistä, joiden asema heikkenee aivan liian helposti ilman jo nykyisellään matalien tukien takuita.

Vaatimukseemme reagoitiin jännittävällä tavalla. Kokoomusopiskelijat vastustavat indeksiin sitomista, vaikka puheenjohtaja Jyrki Katainen oli juuri määritellyt ”kynnyskysymykseksi” ettei kaikkein köyhimpien asemaa heikennetä. Tässä olisi hyvä tilaisuus todistaa puheet.

Kommentointi on tällä hetkellä suljettuna.