Taas mentiin muutama askel eteenpäin Keski-Suomessa. Kohti uusia kamppailuja lähdemme entistä vahvempina ja kokeneempina.

Vauhdittajaksi olin kutsunut kansanedustaja Heli “Erätulilla” Järvisen ja kolumnisti, perhokalastaja Jukka Relanderin. Rellu ei perheeseen iskeneen flunssan takia päässyt paikalle, mutta lähetti tässä julkaistavan julistuksen kampanjani tueksi.

Heli Järvisen kanssa olen tehnyt paljon töitä ikääntymiskysymysten kanssa. Mutta Heli on paljon muutakin kuin kansanedustaja. Hän toiminut Ylen toimittajana eri ympäristöaiheissa parikymmentä vuotta ja nykyisin hän myös Vihreiden Naisten puheenjohtaja.

Eloselle oli tullut runsaasti yleisöä. Ihmiset alkavat kyllästyä turvevelliin kotirannoilla.

Keskustelu soljui eloisasti. Kysymyksiä oli paljon ja vastailimme vauhdikkaasti, vaikka Helilläkin painoi flunssa kovasti päälle.

Illan paras keksintö, josta otan kunniaa, oli että Saarijärven reitille pitäisi perustaa joka järvelle oma liike. Tai miksipä ei kaikkien yhteinen liike Pro Jokajärvi.

Samaa kyllä suosittelen myös läntiselle Keski-Suomelle. Multian ja Keuruun seutu on maakuntakaavan karttojen mukaan muuttumassa valtavaksi turpeennostoalueeksi. Ei ihme, jos järvet alkavat olla täynnä turvevelliä.

Yllättäen Keskisuomalainen oli uutisoinut tilaisuuden laajasti.

Tuossa perässä on Jukka Relanderin tilaisuuteen lähettämä julistus vaalikamppailuni tueksi. Relluun tutustuin hyvin, kun kasasimme Vihreiden poliittista ohjelmaa Vihreä tehtävä 2010-2014.

JUKKA RELANDERIN JULISTUS:

“Harmi että en päässyt paikalle perheeseemme osuneen flunssa-aallon takia.

Olisin tullut mielelläni monestakin syystä. Teimme Jounin kanssa pitkän yhteisen työrupeaman Vihreiden poliittisen ohjelman merkeissä, ja olisin mielelläni auttanut kaveria.

Toinen syy on erityisessä suhteessani Keski-Suomeen ja sen pääkaupunkiin Jyväskylään. Niillä on tärkeä sijansa jokaisen suomalaisen perhokalastajan sydämessä.

Olen kalastanut Saarijärven reitin koskilla ja pienemmissä puroissa, Konnevedellä ja Viitasaaren kuuluisilla koskilla. Joka kesä, ja monta kertaa.

Jyväskylän seudun vedet ovat maan hienoimpia. Tai ainakin ne voisivat olla.

Upeiden reittikoskien varjopuoli on se, että ne kykenevät ylläpitämään vain paikallisia kalakantoja. Nuo mullot ovat kyllä upeita, mutta vaeltava kala puuttuu. Lisääntymisolosuhteet ovat usein liian huonot, ja ennen kaikkea, suvantojen ja järvien verkkokalastus on liian tehokasta.

Keskisuomalaisessa villi taimen -projektissa työskennelleet kalakaverini ovat syystäkin huolissaan siitä, että sikäläisen taimenen vaellusgeeni saatetaan menettää kokonaan. Se olisi korvaamaton, tai ainakin hyvin, hyvin hitaasti korvaantuva menetys.

Ongelma olisi korjattavissa kalastusjärjestelyin. Mutta niihin ryhtyminen edellyttää poliittista tahtoa. Siksi pidän kysymystä tärkeänä teemana eduskuntavaalien alla. Ja siksi olemme keskustelleen Jounin kanssa siitä, mitä asialle voisi tehdä. Kutunousu pitäisi todella rauhoittaa muuallakin kuin vain virtaavassa vedessä.

Keskisuomalaisia pienvesiä kalastaneena tiedän, että vesistöihin liittyy muitakin ongelmia. Rakkain puroni – enpäs nyt kerro missä – on melkein tuhoutunut Vapon alettua nostaa turvetta sen yläjuoksulta. Maa- ja metsätalouden päästöt uhkaavat virtaavia vesiä, ja samalla tärkeitä taimenen lisääntymisalueita, jotka ruokkivat myös reittivesiä. Niiden pelastamiseksi tarvittaisiin ripeitä toimenpiteitä – tosin usein hyvään alkuun riittäisi sekin, että edes olemassaolevia lakeja ja määräyksiä noudatettaisiin.

Toivon Jounille menestystä vaaleissa, ja toivon, että keskisuomalaiset ymmärtävät pitää aarteistaan kiinni. Tuollaisia vesiä ei rahalla saa, mutta ne voi kyllä lyhytnäköisen ahneuden takia tuhota.”

Lomien jälkeen luin Salla Tuomivaaran pamfletin Mitä tehdä eläimille?

Uutta Jyväskylää rakennetaan vauhdilla. Entinen kotikuntani laajeni valtavasti kuntaliitosten myötä ja uuden kunnan valtuusto oli lehtitietojen mukaan päässyt aloittelemaan.

Perussuomalaiset olivat järjestäneet varsinaisen sirkuksen ensimmäisessä kokouksessa. Näiden kolmen valtuutetun kanssa vielä varmaan pärjäilee, mutta pääkaupunkiseudulla nousi valtuustoihin arveluttavampia tyyppejä.

Vaalikampanjan epämiellyttävimmiksi muistoiksi jäi muutaman rasistisen ääri-ihmisen tapaaminen. Kannatuspohjaa todella ikävien ajatusten leviämiselle näyttää löytyvän. Toivotan Timo Soinille onnea ja menestystä, jotta pärjäilee valitsemansa seurueen kanssa.

Luin lomilla pitkälle ruotsalaisen toimittajan Gellert Tamasin teosta Lasermannen. En berättelse om Sverige. Muodollisesti teos kertoo 90-luvun alussa maahanmuuttajia ammuskelleesta John Ausoniuksesta, mutta saman kiikaritähtäimen läpi tarkastellaan Ruotsia Ny demokrati -puolueen noustessa ja tuon nousun taustoja.

Toivon todella, ettemme ole samassa tilanteessa. Ikäviä merkkejä on aivan liikaa olemassa.

Eniten Jyväskylässä ilahdutti kolmen nuoren vihreän rynnistys valtuutetuksi. Tulemme vielä kuulemaan Paloma Hannosesta, Touko Aallosta ja Maia Fandista, jonka ensimmäistä viikkoa valtuutettuna Keskisuomalainen seurasi.

Quantum of Solace

James Bond tuli katsottua, mutta en oikein jaksanut innostua. Olihan siinä ekologista tematiikkaa ja paljon mäiskettä, mutta miksi 007 ei voisi pelastaa maailmaa ilmastonmuutokselta? Ehkä penseyteeni vaikuttaa, että edellinen Bond oli NIIN paljon parempi että hyvä elokuva ei enää vaikuta.

Paljon enemmän nautiskelin tummasävyisestä videopelin jatkeesta Max Paynesta. Parhaimmat elokuvanautinnot syntyvät useimmiten ”tätä elokuvaa en missään tapauksessa muuten katsoisi mutta seuraavan alkuun on yli tunti” -periaatteella valittaessa. Max Paynessa oli jotain samanlaista synkkää imua kuin 24 -tv-sarjassa.

Woody Allen on taas herännyt henkiin kuten lukuisat elokuvakriitikot ovat uskaltaneet jo mainostaa. Luonnehtisin Vicky Christina Barcelonaa jonkinlaiseksi light-versioksi Almodóvarin elokuvista. Pälätystä riittää loputtomasti ja vääriä valintoja.

Kaikki parhaat Allenin elementit ovat siis kasassa ja jotenkin elämänkokemuksen marinoimina.

Mitä tehdä Mustalle Kyylle?

Kirpparilta löytyi Rowan ”Mr. Bean” Atkinsonin dvd-boksi The Complete Black Adder. En uskalla katsoa mieleni synkkiin salaisuuksiin: Muut pohtikoot, miksi tämä minua niin naurattaa? Vai onko maailma sittenkin niin absurdi kuin miltä se näyttäytyy?

Työpaikalta nappasin käteen Salla Tuomivaaran pamfletin Mitä tehdä eläimille? Vuosien kerryttyä omat elintavat ovat muuttuneet kasvispainotteisiksi, mutta Sallan kirjan jälkeen alkaa etsiä lähintä vegaaniravintolaa. (Kaikille Jyväskylässä käyville suosittelen muuten kasvisravintola Katriinaa, jonka keitot ovat taivaallisia.)

Pamfletti argumentoi hyytävän tehokkaasti nykyiseen eläimiin suhtautumiseemme liittyvät ongelmat. Taidokkaasti se ei jää kuitenkaan (eläin)oikeuspuheen tavallisimpaan ansaan, jossa moraalisesta tuomiosta seuraa vakava paheksunta ja voimattomuus, vaan osoittaa käytännöllisiä ratkaisuja tilanteen korjaamiseksi.

Parasta kirjassa on, että se nivoo ihmisten ja eläinten välisten suhteiden ongelmatiikan yhteen muiden ekologisten ongelmien kanssa. Surkeasta singeriläisestä oikeuspuheesta keskustelu on edennyt maailmanlaajuisen poliittisen ongelmavyyhdin analyysiksi tästä yhdestä perspektiivistä.

Eläinliike siis etenee kantilaisuudesta kohti tuoreempia politiikan teoreetikkoja ekologisen tematiikan kautta. Ekologinen kriisi voi heittää tämänkaltaiset pohdiskelut nopeastikin marginaalista poliittisen ajattelun keskiöön. Minusta tämän kirjan voisi kääntää, mutta keskustelu saattaa jo muualla olla toki pidemmällä kuin tiedänkään.

Käytännölliset ratkaisut tuntuvat huomattavasti virkeämmiltä kuin esimerkiksi eläinten kärsimyksen (ts. sekularisoidun kristinuskon) asettaminen pohdintojen lähtökohdaksi. Joskus olen pohdiskellut, millaiseksi eläinliike muodostuisi, jos sen teoreetikot lukisivat vaikkapa Sartrea?

Voi olla, että lukutoukat eivät ole niin kiinnostuneita eläimiin liittyvistä kysymyksistä kuin ne, joiden empatia lämpenee enemmän esimerkiksi koirista ja kissoista kuin kirjoista. Tulevatko tässä eläinliikkeen luontaiset rajat vastaan?

Ehkä teoksen viimeinen luku jäi hieman kevyeksi ja irralliseksi muuhun voimalliseen tykitykseen verrattuna. Ode Soininvaarallakin annetaan anteeksi tämän (harvinaiset) heppoiset puheet.

En ole vielä ihan varma, onko lopun kevennys teoksen heikkous vai ansio. Itse pidin kovasti kirjan alun huolellisesti argumentoidusta vimmasta, mutta lopun vieraannutus siitä voi osoittaa myös ajattelijan voimaa.

Joululahjana tämä pikku kirjanen jättää monen kinkkupalan kuivumaan jääkaappiin.

Eduskuntaryhmän kesäkokous suuntautui Tampereelle ja kävimme Seitsemisen kansallispuistossa. Matkustusputki jatkui toistaiseksi viimeiseen valtuuston kokoukseeni Jyväskylässä. Nyt keskityn kunnallisvaaleihin Vantaalla.

Oulun Rotuaarille oli kertynyt paikallisia vihreitä ja runsaasti yleisöä ministeriryhmän kokouksen oheisohjelmaan.

Lapset kertoivat nähneensä minut telkkarissa vihreätakkisen miehen kanssa: juttelin pitkään vihreän metsurin Aimo Piiraisen kanssa. Pitkästä aikaa tapasin myös Satu Haapasen, josta veikkaan jossain vaiheessa vihreää kansanedustajaa Oulusta – kunhan hän ehtii takaisin Euroopasta.

Pudasjärvellä Kollajan tekoaltaan vastustajat sekä kunnanisät ja kaupunginjohtaja Kaarina Daavittila ottivat meidät todella lämpimästi ja ystävällisesti vastaan. Siellä ei usein kuulemma liiku niin montaa ministeriä ja kansanedustajaa.

Ministerimme Tarja Cronberg ja Tuija Brax pitivät paikallisella koululla vahvat puheet ympäristönsuojelun lainsäädännön noudattamisen puolesta.

Soutelimme Iijokea noin 12 kilometriä myötävirtaan putaita pitkin. Käytännössä ne kuivuisivat, jos pääuomasta otettaisiin vesi tekoaltaaseen. Energiantuotannon kokonaisuudessa Kollajalla ei kuitenkaan olisi merkitystä.

Matkalla meitä saatteli moottoriveneitä, joissa liehui viirejä tekstillä: Kollaja kestää!

Sain tuntumaa myös koskenlaskuun loppumatkasta. Kokenut perämiehemme oli laskenut kyseisen kosken 25 kertaa ja vain kerran kolautimme kivelle. Muutama venekunta oli hörpännyt vettä oikein kunnolla.

Kesäpäivät Mustialassa

Tammela sijaitsee lähellä Forssaa. Se on pieni kunta, joka on saanut mainion metsäoppilaitoksen. Harvoin saa niin herkullista kasvisruokaa kuin Mustialassa meille tarjottiin.

Heitin neljän tunnin lähes tauottoman esityksen vihreiden sosiaalipoliittisista näkemyksistä. Ainoa tauon tapainen syntyi, kun piti hätistää kansanedustaja pois luentosalista: Pekka Haavisto oli vallannut salin, jossa minun piti esiintyä seuraavaksi.

Täytyy tunnustaa, ettei sosiaalipolitiikka ole vahvuusalueitani. Pystyin kuitenkin kevyesti tunnin esityksen siitä yllättävän helposti pistämään pystyyn, kiitos Anni Sinnemäen powerpointin.

Innokkaasti keskustelevat tuoreet vihreät ehdokkaat pitivät huolen, että luennoitsija ei päässyt liian helpolla.

Sunnuntai huipentui lähdön sekaannukseen. Muuan osa porukasta unohti järjestösihteeri Lasse Miettisen kyydistä. Se ei ollut ihan vähäinen unohdus, sillä Lasse ei tosiaankaan ole jotain pientä ja helposti hukattavaa. Pienellä säätämisellä saimme kuitenkin Lassen hoidettua Forssan linja-autoasemalle.

Seitseminen, UKK-instituutti

Eduskuntaryhmä piti kesäkokousta Pirkanmaalla. Ensin tutustuimme Seitsemisen kansallispuistoon.

Luontokeskuksessa kuuntelimme Suomen luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkavaa. Hän muistutti, että metsä on oikeastaan ekologisten palveluiden systeemi. Jos lajisto pysyy monipuolisena, niin esimerkiksi tuholaisten aiheuttamat vahingot pysyvät kurissa. Tuhatkunta lajia on kuitenkin häviämäisillään eli metsiä pitäisi suojella voimakkaammin.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Anni Sinnemäki ehdotti puheenvuorossaan Seitsemisen ja Helvetinjärven puistojen yhdistämistä.

Seitsemisen perinnetilalla vilkaisimme karjaa ja entistä kruunun torppaa. Seitsemisen ylpeys on vanha metsä, joita Etelä-Suomessa ei juurikaan löydy. Vanhan metsän tunnistaa muuten kilpikaarnasta. Yli 120-vuotiaat männyt kasvattavat kilpikonnan kuorta muistuttavaa kaarnaa, johon metsäpalot eivät pysty.

Kiersimme Seitsemisessä parin kilometrin lenkin. Paluumatkalla Satu Hassi kertoi hauskoja muistoja Tampella-liikkeestä, jonka taistelun ansiosta Tampere ylpeilee nyt vanhoilla tehdasmiljöillä. Ilman Sadun ja muiden liikkeen aktiivien panosta ne olisi tuhottu.

UKK-instituutti vastaanotti meidät lämmöllä. Tuija Braxia kaipailtiin, koska hän vahvasti toiminut instituutin puolesta.

Kävimme myös pienimuotoisessa kuntotestissä. Näytän olevan muuten hyvässä kunnossa, mutta olkapäät ovat jumissa. Pitäisi ehtiä hieman enemmän lenkille ja venytellä.

Seuraavan päivän lehdet olivat täynnä hauskoja kuvia vihreistä kuntotesteissä tai luontopolulla. Aamulehden otsikossa luki, että ”Vihreiden vatsalihakset kunnossa”.

Perjantaina eduskuntaryhmä linjasi budjettitavoitteita. Haluaisimme suunnata veronalennukset pieni- ja keskituloisille.

Taiteiden iltayössä

Kesäkokouksen jälkeen heitin kamppeeni Tikkurilaan kämpille ja painelin suoraan Taiteiden yöhön. Kävin kuuntelemassa Ydin-lehden päätoimittaja Emilia Palosen vetämää keskustelua Georgian kriisistä, johon osallistuivat muun muassa professori Martti Koskenniemi sekä kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Heidi Hautala.

Pistäydyin Akateemisessa kirjakaupassa. Päivänpolitiikalta en välttynyt sielläkään: kahviossa soitti pianoa kansanedustaja Claes Andersson (vas.), joka jättää eduskunnan terveyssyistä. Soitto kulki iloisen kepeästi, vaikka iltalehdet ovat kertoneet vakavista sairauksista.

Matkaväsymys alkoi painaa. Senaatintorin konsertista kuuntelin vain alun, kun väkimäärä alkoi tuntua hieman liian suurelta. Kiersin Esplanadin kautta Sanomatalon Paino baariin, jossa tutustuin iäkkääseen tikkurilaispariskuntaan. Kehuimme kilvan Tiksiä.

Matkalla kotiin törmäsin vielä serkkuuni Jarkkoon. Täytyy käydä häntäkin moikkaamassa jossain vaiheessa…

Jäähyväiset Jyväskylän valtuustolle

Viikonloppuna pistäydyin katsomassa kotiväkeä Jyväskylässä. Pitkästä aikaa ennätin myös lenkille Jarkko Louhimaan kanssa.

Jyväskylän valtuustossa vallitsi ponteva vaalienalustunnelma. Kävin pitämässä pari palopuhetta: yhden liikenneturvallisuudesta ja toinen liittyi Keljonlahden voimalan työmaan haitoista tehtyihin korvausvaatimuksiin.

Jätin myös valtuustoaloitteen. Mielestäni kaupunginhallituksen tulisi alkaa periä entiselle kaupunginjohtajalle Pekka Kettuselle laittomasti maksettuja rahoja takaisin.

Pienempiäkin summia kuin 200 000 euroa on peritty takaisin. Minusta kaupunginhallitus vain vetkuttelee asiassa, joka on selvä kuin pläkki: rahat pitää periä takaisin.

Olen toiminut ensin varavaltuutettuna ja pian valtuutettuna vuodesta 2001 lähtien. Ilokseni Jyväskylän poliittinen kulttuuri on muuttunut tuona aikana keskustelevammaksi- ja keskustelun taso on usein ollut hyvä.

Lomailin tyypilliseen suomalaiseen tapaan mökillä maalla Suonenjoella mutta viikon myös Helsingissä. Aloitin loma kuitenkin paluulla nuoruuden musiikkiin: kävin katsomassa toisen kerran Rollareiden keikkataltioinnin ja kuuntelin levyltä Sladea.

Vuosi sitten en pitänyt kesälomaa ja se alkoi painaa jo loppukeväästä. Vaikka viime kesänä vietin puolitoista kuukautta maaseudulla, päivät oli tarkkaan rytmitetty presidenttitutkimukseen – aamupäivän kirjoitin, iltapäivän luin. Lenkkeily ja maaseudun askareet toivat vaihtelua.

Edellisen kerran jätin kesäloman väliin väitöskirjaa kirjoittaessani. En suosittele. Ainakin minun elimistöni tarvitsee irrottautumista, vaikka käytännössä pari vuotta kerrallaan voi töitä näköjään painaakin putkeen.

Cum on Feel the Noize – Shine a Light

Keväällä näin tuoreeltaan Rolling Stonesta tehdyn Shine a Light -taltioinnin, mutta päivänpolitiikka pyöri liikaa mielessä. En saanut filmistä mitään irti.

Onneksi elokuvat tulevat myöhään Jyväskylään. Hämmentävää oli taas oivaltaa, miten oma vireystila vaikuttaa katsomiskokemukseen. Kylläpäs sedät jaksoivatkin heilua, vaikka rumpali Charlie Watts näytti jo vaarilta ja Keith Richards alkaa muistuttaa korvasientä.

Täten ennustan. Tulevaisuuden vanhainkodeissa näytetään tätä filmiä ja soitetaan Rollareita pelimannimusiikin sijasta.

Päivänpolitiikasta vieroitukseen käytin myös murrosiän suosikki- bändiäni Sladea. Olin jo keväällä löytänyt kaupasta kokoelmalevyn Feel the Noize, mutta varsinainen kuuntelu alkoi vasta juhannukselta.

Pikkuisen jännitti, että vieläkö Slade herättäisi mitään tuntemuksia. Jokin tässä metelissä kuitenkin koskettaa. Monia laulajia ylistetään kliseellä ”raspikurkku”, mutta Noddy Holderin palosireenistä sellainen olisi alentava loukkaus.

Sladesta sanotaan usein osuvasti, että se on brittiläisen glamrockin Beatles. ”Glamouria” toivat Freddie Mercuryn kaupasta ostetut erittäin hassukuriset vaatteet ja Beatlesilta otetut vaikutteet tosiaan kimmeltävät glamourin seasta.

Jos joku luulee, ettei tunne Sladea, niin tiedoksi: Parikymmentä hittiä brittilistan kärkipäähän yhtye ehti tuottaa ja aiheuttaa kärsimystä englannin äidinkielenopettajille väärin kirjoitetuilla laulujen nimillä. Oma suosikkini on tietysti Cum on Feel the Noize, jossa tiivistyy yhtyeen äänekäs ”sanoma”.

Yhdestäkään joulusta ei enää selvitä ilman Sladen Merry Xmas Everybodya, mutta hienoja ovat myös Coz I Luv You ja Far Far Away.

Ruotsin verinen historia

Ruotsista on pikkuhiljaa tullut harrastus. Yritän joka päivä kuunnella Vegaa tai katsella ruotsinkieliset uutiset, mutta kieliharrastus ei ole kiireisen elämän takia juuri siitä edennyt. Jossain vaiheessa tuli tehtyä useampia reissuja Tukholmaan, muuan matka valtuutettuna suuntautui Örebrohon ja keväällä 2007 yksi maailman ekologiseen kärkeen kuuluvista kaupungeista, Växjö, sai vieraakseen tuolloin johtamani Jyväskylän rakennus- ja ympäristölautakunnan.

Ruotsin historiaa on tullut luettua parlamentarismiin perehtymisen myötä jo jonkin verran. Suomalaista poliittista historiaa on mahdotonta ymmärtää ilman Ruotsin riksdagenin historiaa ja Kustaa III perustuslakeja.

Usein Ruotsin historia kuitenkin kerrotaan kuninkaiden kautta. Ilahduttavan poikkeuksen muodostaa edustuksellisen järjestelmän historian kautta kirjoitettu Stig Hadeniuksen The Riksdag in Focus. Swedish History in a Parliamentary Perspective.

Kesälomille otin luentoja varten englanninkielisenä versiona hankkimani Herman Lindqvistin Ruotsin historian. Kuninkaiden kautta tässä paksussa jötikässä pitkälti edetään, mutta lukunautintoa ei voi välttää.

Lindqvist yhdistää todella taitavasti viihdyttäviä elementtejä isoihin asioihin. Monet kouluhistorian myytit murretaan tuoreiden tutkimusten avulla, asiakirjoista on kaivettu herkullisia yksityiskohtia, rohkeita tulkintoja tehdään, aliarvostettuja persoonia nostetaan, yliarvostettuja lasketaan.

Lindqvistin tyyli voisi luonnehtia ”ironiseksi patriotismiksi”. Ruotsilaisuuteen suhtaudutaan lämmöllä, mutta julma hulluus – jota ei tosiaan Ruotsin historiasta puutu – kerrotaan mustan huumorin sävyttämänä Tukholman verilöylystä tarpeettomien, huonosti valmisteltujen ja kymmenien tuhansien turhan kuoleman aiheuttaneiden sotaretkien kautta aina 1920-30-lukujen pakkosterisaatioihin, joissa rodullisesti epäkelvoiksi katsottuja poistettiin lisääntymiskelpoisten joukosta.

Itse pidin kovasti siitä, että kuninkaiden lisäksi myös edustuslaitoksen merkitys oli poikkeuksellisen syvällisesti ymmärretty. Riksdagenin historia on sen verran erityinen ja merkityksellinen, että sen olisi voinut toki hieman pidemmästikin kertoa.

Suosittelen Lindqvistin kirjaa lämpimästi kaikille ruotsalaisten dekkareiden ystäville – jotain samaa kuin esimerkiksi Mankeleissa tai Leif G.W. Perssonin Kesän kaipuusta hyiseen viimaan -teoksessa olin löytävinäni. Kirjasta on saatavilla suomenkielinen käännös, jonka laatua en ole tarkistanut.

Jännitteitä Suomenlahdella

Ruotsinharrastusta tavallaan täydensi valtio-opin professori Olof Ruinin muistelmateos Jännitteitä – Suomi erään suvun vaiheissa.

Vaatimattoman otsakkeen alta avautuu proustilainen ikkuna kadotettuun aikaan, suomenruotsalaisen kulttuurisuvun jännittäviin käänteisiin, joita suomenkielinen historiankirjoitus tai kauno- kirjallisuus ei tavoita. Onhan ne lähtökohdat hieman toiset kuin Jussilla ja kuokalla, jos sukujuuret ulottuvat pitkälle Saksaan, Baltiaan, Venäjälle tai Ruotsiin, mutta eipä elämä ole muodostunut helpoksi bättrefolkillekaan.

Ei tämä suuri taideteos ole, mutta ainakin minun silmiäni se avasi. Harvemmin tulee mietittyä, millaista elämää suomenruotsalainen yläluokka on elänyt ja miten eri käänteet Suomen historiassa kokenut. Asemien menettäminen on kipeää: koulupoika puhkeaa itkuun, kun Kyösti Kallio valitaan presidentiksi.

En tiedä, missä määrin suomenruotsalaisten historiaa kirjoitettu. Siihen ehkä tarvittaisiin joku paikallinen Linqvisti, jolla on Ruinin tapaan etäisyyttä – hän muutti tuoreena ylioppilaana 1945 suvun mukana Ruotsiin, mutta on viettänyt paljon aikaa suvun kesäpaikalla Inkoon saaristossa.

Loma Helsingissä – ja barkassi Bårgo

Lomailimme perheen kanssa Helsingissä. Työtahti on sen verran kiivasta, ettei juuri missään ehdi käydä, vaikka pääkaupungista löytyy vaikka mitä.

Pekka Halosen näyttely Ateneumissa oli lievä pettymys. Halonen on käyttänyt vuosia yritykseen maalata talviaiheita, mutta vasta viimeiset olivat minusta edes jollain huteralla tavalla kiinnostavia.

Seurasaari on halpa ja miellyttävä paikka – kerran vuosikymmenessä se jaksaa innostaa tällaista etnologiasta vähemmän kiinnostunutta.

Päiväretki Porvooseen oli yhtä kiinnostava kuin Suomenlinnan koluaminen. Porvoon tuomiokirkko oli entisöity upeasti, mutta hauskin elämys oli veneretki joelle barkassi Bårgolla. Suomenlinna ehkä kaipaisi jotain tällaista pienimuotoista opastusta myös.

Kun ikäihmisten määrä lisääntyy, niin lähikaupan tulisi sijaita yhtä lähellä kuin lähin julkisen liikenteen pysäkki.

Entiseen jokaisen korttelin kivijalkakauppaan ei liene paluuta, mutta joka tapauksessa lähikauppoja tarvitaan lisää, jotta iäkkäiden elämä helpottuu. Tämä tulisi olla osa kaikkien päivittäistavaraketjujen yhteiskuntavastuuta.

Ei nimittäin todellakaan ole vain kauppaketjujen asia, missä lähin kauppa on. Rollaattori-iässä kotona selviäminen tulee ihmisen itsetunnon mitaksi: kaupassa käynti on yksi keskeisistä asioista, joilla ihminen mittaa selviytymiskykyään.

Jos kauppa on kaukana, se tarkoittaa, että yhä harvempi selviää kotonaan. Se taas tietää lisää kotipalvelua tai hoitolaitokseen siirtymistä ja menoja kunnille.

Läheisempi kauppa parantaa ikäihmisten elämää, mutta on sillä vaikutusta myös lapsiperheiden autonkäyttöön: jos keskeiset tavarat saa läheltä, niin nekin ilmastopäästöt vähenee.

Lähikaupat siis parantavat maailmaa! Me tarvitsemme lisää lähikauppoja.

Luomua ja reilua kauppaa

Käytän itse paljon luomuleipää ja reilun kaupan tuotteita. S-ketju ei ole toiminut mielestäni niin tormakasti kuin K-ketju, josta löytyy yleensä jo hyvin monipuolinen valikoima.

Tumman suklaan suurkuluttajana minua harmittaa suuresti, etten saa lähikaupoista 70-prosenttista reilun kaupan suklaata. HOK-Elantovaalien vihreän vaalivoiton jälkeen tällaiset ongelmat helpottuvat.

Osuuskauppa HOK-Elannon äsenet pääsevät äänestämään HOK-Elannon vaalisivuilta ja sieltä löytyy myös vaalikone.

Valtakunnanpolitiikka ja vähän kansainväliset kuviotkin veivät minut kolmeksi viikoksi Helsinkiin ja kolmeksi päiväksi Brysseliin. Viikot kuluvat edelleen kuin nopeutettuina palavereista toiseen singah- taessa.

Brysselissä pistäydyin keskustelemassa muiden vihreiden puolueiden kanssa ilmasto- ja energiapolitiikasta. Sisarpuolueet ovat todella huolissaan suomalaisesta ydinvoimapolitiikasta, niin mekin. Tutustuin myös muutamaan europarlamentin vihreän ryhmän neuvonantajaan ja kävin paikallisessa Heinrich Böll Stiftungin yksikössä.

Heinrich Böll -säätiö on mahtava vihreä instituutio. Tällä think tankilla on 40 miljoonan euron budjetti ja toimipaikkoja ympäri maailmaa. Ja siitä huolimatta se on saksalaisten puolueiden pienimpiä ajatuspajoja. Jotkut ymmärtävät ajattelun merkityksen…

Uusi Jyväskylä
- Lust, caution

Kotona en juuri ehtinyt kuin pyörähtää ja siitäkin pääosa meni töissä. Lenkille sentään ennätin ja kävin sunnuntaina katsomassa Ang Leen elokuvan Lust, caution.

Kiinalainen agenttitarina toimi melko hyvin. Odotukset olivat ehkä hieman liian korkealla, mutta kyllä tämä aina amerikkalaisen actionin parhaimmiston hakkaa, potkii, lyö vyöllä ja mitä väkivallan ilmaisuja nyt haluaakaan käyttää.

Elokuva toimi hauskan terapeuttisesti. Oma elämä monimutkaisten poliittisten ongelmien kimpussa alkoi tuntua todella helpolta.

Jyväskylän valtuuston kokouksessa maanantaina oli lustia mutta myös epäluuloa. Pitkään odotettu kuntien yhdistyminen herätti iloa ja pidäteltyä riemua, mutta tuuletusta hillitsi mahanpohjissa kutkuttava maalaiskunnan äänestys, jonka kaikki tiesivät olevan tulossa. Kukaan ei ollut ihan varma lopputuloksesta. Se päättyi lopulta lukuihin 32-19, kun olimme jo päättäneet kaupungin kokouksen.

Omassa valtuustopuheessani kehuin kahta uuden kunnan synnytys- prosessin kätilöä: kaupunginjohtaja Markku Anderssonia (kok) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veijo Koskista (sd). Pääsin tutustumaan ja osallistumaan molempien pitkäpinnaiseen diplomaattityöhön kunta- ja palvelurakenneuudistuksen ohjaus- ryhmässä vuoden 2007 aikana.

Vaikka kuntia on keittänyt yhteen monta kokkia, niin uskon, että pata ei kaatunut tällä kertaa pitkälti juuri näiden herrojen taitavuuden ansiosta.

Vanha Jyväskylä teki kesällä 2007 ikävän päätöksen Keljonlahden voimalahankkeen suhteen. Vaikka pidän voimalaa tarpeellisena, niin turvetta palaa lisää niin suuria määriä, että pahimmassa tapauksessa päästöt liki kaksinkertaistuvat.

Ehdotin puheessani Helsingin ratkaisua, jossa poliittiset ryhmät keskinäisellä sopimuksella määrittelivät päästöjen vähennys- tavoitteen ja panevat virkamiehet ja energiayhtiön toteuttamaan sitä.

”Uusi Jyväskylä tarvitsee uutta ilmastopolitiikkaa!” päätin puheeni.

Jyp voitti 4-3

Peli alkoi maajoukkueen tyylillä. Ensimmäisen erän viime sekunneilla Tappara meni 1-2 johtoon.

Jännittävä matsi kääntyi kuitenkin jyppiläisten voitoksi, kun erikoistilanteet sujuivat kotijoukkueelta paremmin.

Erätauolla jututin M-realin Äänekosken kartonkitehtaan johtajaa, jonka nimi ei ole vielä pureutunut mieleeni. Utelin Äänekosken tehtaiden energiankäytöstä.

Varsinkin sellutehtaan mustalipeäjäte on erittäin kiinnostava liikennepolttoaineiden raaka-aine. Äänekoskella mustalipeästä tehdään kuitenkin sähköä ja lämpöä, mikä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto.

Illalla jätin suosikkiohjelmani Uutisvuodon väliin ja katsoin suosikkirjailijani John Le Carrén kirjasta Panaman räätäli tehdyn elokuvan. Mainostauoilla ennätin lukea kolmisenkymmentä sivua norjalaisen Anne Holtin dekkaria Vereen kirjoitettu.

Mä lehdet luin

Aamun lehdissä ihmetytti Paavo Lipposen tuomio uusiutuvalle energialle. Lipponen kritisoi aivan oikein Mauri Pekkarisen (kesk) yritystä kuorruttaa ydinvoimala turpeella, kaikkein eniten ilmastonmuutosta vauhdittavalla polttoaineella. Pekkarinen on lisännyt turpeen tukiaisia, missä ei ole päätä eikä häntää.

Lipposen mukaan tuulivoiman tuotannossa päästöjä syntyy enemmän kuin myönnetään. Kyllä nämäkin asiat on aika hyvin tutkittu ja tiedossa, esimerkiksi Wind Energy -lehden numerosta 4 sivulta l85 löytyy tuulivoiman energiataseesta tiedot.

Onko Lipponen valmis itse myöntämään, että uraanilla tuotetun sähkön jätteitä täytyy säilyttää hirmuisen pitkään? Paljon pitempään kuin Lipponen on meidän ongelmamme. Aika ikäviä ovat myös uraanikaivokset, joita Suomeenkin yritään taas saada.

Lenkillä Laajavuoressa

Tänään juoksu maittoi ja askel tuntui kepeältä. Juoksen 2-4 kertaa viikossa lenkin Kortesuo-Laajavuori-Kyllönmäki-Kortesuo. Arvioin, että se on noin seitsemän kilometriä.

Jos vakiolenkki kyllästyttää, niin kipaisen katujuoksun 10,5 kilometrin kiepin läpi kaupungin.

Päälle teen pienen judossa opitun kuntopiirin. Muutama kymmenen punnerrusta, satakunta vatsalihasta ja selkää sekä usein myös käsipainoilla muutaman kymmenen sarjoja. Ja väliin tietysti venytyksiä.

Kiireinen viikko edessä

Tuleva viikko näyttää kiireiseltä. Maanantai alkaa kymmeneltä kuntarakenteen uudistukseen liittyvän ohjausryhmän kokouksella.

Naapurikuntien kanssa pitäisi rustata maan hallitukselle yhteinen paperi, jossa ehdotetaan miten palvelut ja liikenne Jyväskylän seudulla aiotaan järjestää. Tämä on jo toinen kokous. Ensimmäisessä yllätti myönteinen keskusteluilmapiiri.

Päivällä on vaaleihin liittyviä menoja ja illalla kaupunginvaltuusto, jota ennen vihreiden ryhmä pitää palaverin.

Tiistaina kokoontuu johtamani rakennus- ja ympäristölautakunta. Keskiviikkona on pieni palaveri seudun eläinlääkinnästä ja päivystä vihreiden kioskilla klo 14-17. Torstaina käyn Helsingissä Vihreän Langan hallituksen kokouksessa ja tapaan kaverini Jouko Marttilan.

Perjantaina on iso neuvottelu eläinlääkinnästä ja heti sen päälle liikunta-aiheinen vaalipaneeli. Lauantaina vihreiden vaalikiertue saapuu Hankasalmelle.

Sunnuntain loppupäivän siis uppoudun lautakunnan ja valtuuston papereihin. Valtuusto pääsee ensimmäisen kerran päättämään ns. Ketturahoista, kaupunginjohtajalle maksetuista 200 000 eurosta. Siinähän edellinen kaupunginhallitus ylitti toimivaltansa ja mokasi pahan kerran.

Asia hoidettiin raa’asti junttaamalla ja yritettiin vaieta kuoliaaksi. Esimerkiksi Keskisuomalainen ei julkaissut viikkoon kriittisiä kommentteja, vaikka minäkin pistin heti seuraavana päivänä tiedotteen menemään.

Saapas nähdä, miten kovalla kädellä nyt valtuustoryhmät yritetään panna kuriin.

Illalla rentoudun Holtin dekkarin seurassa tai täyttämällä vaalikoneita.