Arkisto, kategoria 'Valtakunnalliset'

Pekkarisen ansiot vain kasvavat

30.12.2010 15:06

Julkaistu Keskisuomalaisessa 30.12.2010.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen nosti mielipidekirjoituksessaan joulun alla (Ksml 24.12.) esiin ansioitaan uusiutuvan energian edistämisessä. Ansiot ovatkin mittavia.

Muistakaamme Pekkarisen saavutuksia myös uusiutumattoman energian edistämisessä. Nekään eivät ole vähäisiä:

Vuosikymmeniä Pekkarinen kertoi vastustavansa ydinvoimaa. Vastuullisena ministerinä hän kuitenkin esitteli hallituksessa ja vei läpi eduskunnassa luvat kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Harva yksittäinen ihminen on edistänyt länsimaissa vuosikymmeniin ydinjätteiden syntyä yhtä merkittävästi. Lue kokonaan »

Uusi Suomi syntyy palveluista

11.12.2010 11:06

Julkaistu Keskisuomalaisessa 11.12.2010. Lisää uuden Suomen ideasta löytyy Vihreiden kotisivuilta.

Länsimaiden talouksien on ennakoitu muuttuvan yhä enemmän palvelujen varassa toimiviksi. On aika nostaa kunniaan esimerkiksi kiinteistönhoitajat, hoiva-alojen ja siivouksen ammattilaiset, myyjät, keittäjät ja keittiö- apulaiset sekä ravintola- ja hotellipalveluissa työskentelevät. Teistä löytyvät tulevaisuuden talousongelmien ratkaisut. Lue kokonaan »

Euroopan vihreät Tallinnassa

14.10.2010 20:15

Osallistuin European Green Partyn kokoukseen Tallinnassa. Kuva: Raimo Oksala

Euroopan vihreän puolueen kokous vei Tallinnaan. Hyväksyimme talousohjelman otsikolla Green New Deal.

Pitkien kokouspäivien päälle vaihdoimme kuulumisia. Yksi kiinnos- tavimmista keskustelukumppaneista oli Saksan vihreiden pitkäaikainen puheenjohtaja, nykyinen meppi Reinhardt Bütikofer. Lue kokonaan »

Ilmastonmuutos vesilasissa

4.10.2010 17:24

Kolumni julkaistu Vihreässä Langassa 1.10.2010.

Vesi-insinöörit ovat nousseet ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun eturintamaan. Helteet kuivattavat vesireservejä, tai niihin kertyy myrkyllistä levää. Toisaalla vettä tulee liikaa ja nopeasti: sitä ei ehditä saada kiinni.
On opeteltava täysin uudet konstit, ja samalla vältettävä tulvien irrottamat myrkyt. Lue kokonaan »

Virtuaalinen vesi ja Montréal

27.9.2010 18:29

Luottamustehtävät heittivät viikoksi Kanadaan. Montréalista kertyi kassillisen verran vesiasiaa.

Matkamuistoksi tarttui korvatulehdus, joka teki paluusta todella tuskallisen. Lue kokonaan »

Valikointi uudistaa asevelvollisuutta

26.9.2010 17:53

Julkaistu Keskisuomalaisessa 22.9.2010.

Kasanedustaja Reijo Laitinen (sd.) kritisoi (Ksml 12.9.) vihreiden esitystä asevelvollisuuden kehittämisestä.

Vihreiden ehdotus 75 000-150 000 sotilaan reservistä on torjuttu samoilla vanhoilla väitteillä eri suunnista, mutta näkemyksiä asevelvollisuuden tulevaisuudesta ja kehitystarpeista ei muilta puolueilta juuri saa irti. Kuitenkin asiantuntijapiireissä ymmärretään laajasti, että ensi vaalikaudella puolustusjärjestelmään tehdään välttämättömiä rakenteellisia muutoksia. Lue kokonaan »