Kukoistavaan Keski-Suomeen
Maailmantalouden lama iski Keski-Suomeen kovasti. Moni menetti työpaikkansa, valmistui työttömäksi tai saa edelleen pelätä työpaikkansa ja toimeentulonsa puolesta.
Keski-Suomi tarvitsee uutta kukoistusta.
Se syntyy uusiutuvan energian ja energiansäästön kautta. Rajallisella maapallolla voittajiksi selviytyvät ne, joiden ei tarvitse maksaa kallistuvasta energiasta, esimerkiksi turpeen, öljyn ja kivihiilen päästöistä.
Se syntyy satsaamalla koulutukseen ja osaamiseen. Suomen Ateenan asemaa yliopisto- ja koulukaupunkina tulee kehittää.
Se syntyy palvelualojen uuden nousun kautta. Yhä useamman on työskenneltävä ikääntyneiden palveluissa, jotta saamme hoidettua kasvavan eläkeläisten joukon, meidän vanhempamme.
Uusiutuvaa energiaa!
Maailma muuttuu valtavasti, kun öljy vähenee ja kallistuu. Meidän on muutettava toimintatapojamme, ettei muutoksia tarvitse tehdä kriisien kautta. Kasvihuonekaasut saattavat tehdä koko planeetasta nykyistä paljon pahemman paikan.
Energia ratkaisee muut mahdollisuudet. Tarvitsemme uusiutuvaa energiaa: liikenteen biopolttoaineita, tuulivoimaa, puusta tuotettua sähköä ja lämpöä.
Energiaa pitää säästää. Jokainen meistä voi tehdä jotain: vaihtaa energiansäästölamput, pyöräillä enemmän, käyttää julkisia kulkuneuvoja, vaihtaa ekoautoon.
Hallituksen päättämä kotitalousvähennys auttaa tekemään energiaremontteja. Muuttaisiko maalämpöön, tiivistäisikö asuntoa, laittaisiko aurinkopaneelit vai liittyisikö kaukolämpöön? Moni voi tehdä näitä ratkaisuja.
Kannattaa muistaa, että tulevaisuudessa jokainen maksaa energiastaan yhä enemmän. Kaikkein kalleimmaksi tulee öljyn polttaminen tai suora sähkölämmitys.
Ydinvoima ei ratkaissut energiaongelmia. Aiempi ydinvoimapäätös johti uusiutuvan energian mahdollisuuksien ja energian säästön hukkaamiseen. Päästöt lisääntyivät. Niin on todennäköisesti käymässä kahden uuden ydinvoimalankin kanssa.
Kannattaa myös muistaa, että uraania riittää nykykäytöllä noin 50-70 vuodeksi. Jos ydinvoimaa lisätään, aika lyhenee. Ydinvoima tarkoittaa myös ikäviä uraanikaivoksia ympäri Suomea.
Meillä on nyt noin kymmenen vuotta aikaa kääntää Suomi kestävän kehityksen suuntaan ennenkuin ydinvoimalat aloittavat. Vihreät ovat ehdottaneet ydinvoiman sijaan parempia ratkaisuja, jotka perustuvat uusiutuvaan energiaan, energiatehokkuuteen ja energian säästöön.
Reilua kauppaa
Maailmankauppa ei aina toimi reilusti. Yhdysvallat määrää neuvottelujen tahdin esimerkiksi maailman kauppajärjestössä WTO:ssa. Lopulta USA vetäytyy kaikista sopimuksista, vaikka se on saanut tehtyä niistä mieleisiään.
Emme voi tehdä maailmasta USA:n kopiota, vaikka arvostan suuresti Amerikan joitain puolia. Maailmankauppaa pystyy jokainen muuttamaan nykyisin lähikaupassa valitsemalla reilunkaupan tuotteita. Kotitaloudet ovat suurin markkinavoima.
Kuulun ekokauppa Ekolo Oy:n osakkeenomistajiin ja ostan paljon luomutuotteita myös muista kaupoista.
Keskeisiä päätöksiä tehdään paitsi omassa elämässä myös luottamuspaikoilta käsin. Muun muassa siksi hain ja pääsin kunnallisvaalien jälkeen YTV:n hallitukseen ja myöhemmin HSY:n varapuheenjohtajaksi.
Perustulo lopettaa nöyryytykset tiskin ääressä
Kannatan perustuloa.
Nyt kaikkien köyhimmät joutuvat hyppäämään luukulta toiselle. Viranomaiset vaativat todistuksia tekemisistä ja tekemättä jättämisestä. Tukiviidakko on liian mutkikas, toimeentulotukea voi joutua odottamaan kuukausia.
Perustulo vapauttaa voimavaroja mielekkääseen työhön. Se antaa “perälaudan” jokaisen elämään ilman nöyryytyksiä.
Veronalennukset käännettiin pienituloisille
Vanhasen hallitus on nyt elvyttänyt taloutta alentamalla veroja. Itse olisin elvyttänyt pienemmillä veronalennuksilla ja kohdistamalla sosiaaliturvaa oikeudenmukaisemmin.
Vihreiden ansiosta veronalennukset kuitenkin kohdistettiin pääosin pieni- ja keskituloisille. Tämä auttaa toivottavasti elvyttävästi tässä taloustilanteessa, jossa lamasta aletaan nousta.
Minusta emme tarvitse juurikaan lisää roinaa. Ainakin itse tarvitsisin enemmän aikaa. Tarvitsemme myös lisää tavallisten ihmisten tavallisia työpaikkoja, emme ylitöitä ja työttömyyttä. Työaikaa pitää jakaa.
Verotus oikeudenmukaiseksi
Tulevalla vaalikaudella verotusta täytyy maltillisesti korottaa. Veroja voi laskea siellä, missä se tuo oikeudenmukaisuutta ja auttaa työllisyyttä: palvelualoilla on paljon pienituloisia, joiden verotus on syytä pitää kohtuullisena.
Veroja voi laskea myös siellä, missä se tuo ekologisia etuja: kaasu- ja sähköautojen verotusta kannattaa laskea, koska niiden hiilidioksidipäästöt ovat paljon vähäisempiä kuin muiden autojen. Hallituksen autoverouudistus oli askel oikeaan suuntaan. Nyt verotusta pitää vielä lieventää vähäpäästöisillä autoilla ja nostaa tuhlareiden veroja.
Verojen korotukseen täytyy liittyä oikeudenmukaisuusnäkökohta: koska välillisten verojen korotus osuu pahiten avustuksilla eläviin, niin näitä täytyy korottaa.
Opiskelijat
Opintotuki pysyi vuosia samana. Vihreät ajoivat opintorahan korottamista 15 prosentilla ja näin tehtiin syksyllä 2008.
Opiskelijat pääsivät vihdoinkin eroon yhteisen jääkaapin dilemmasta, kun opiskelijan asumislisästä poistui puolison tulojen tarveharkinta. Asumislisä määräytyy toisin sanoen jatkossa henkilökohtaisesti. Puolison tai, kuten usein on käynyt, kämppäkaverin tulot eivät enää jatkossa vaikuta.
Olisiko hallitus päätynyt tähän tulokseen ilman vihreitä? Vaikea uskoa.
Perustulo auttaisi opiskelijaa vielä enemmän. Muilla puolueilla ei nyt näytä olevan siihen suuntaan valitettavasti mitään halua.
Tasa-arvo
Olen ajanut tähän maahan naista presidentiksi, yliopiston rehtoriksi ja viimeksi maakuntajohtajaksi. Yritän hoitaa hommat kotona.
Meitä vihreitä miehiä tarvitaan lisää, ihan tasa-arvon vuoksi.
Voittoja ympäristökiistoissa
Monet 80-luvun ympäristökiistat ovat päätyneet vihreiden voittoon: vesakkoruiskutukset, syväauraukset, happosateet, vesiensuojelu ja niin edelleen. Monia asioita on vielä kesken.
Itämeren, ehkä maapallon saastuneimman meren pelastaminen on keskeisintä. Erittäin tärkeää on myös eteläisen Suomen metsien suojelu ja luonnonsuojelualueiden laajentaminen sinne. Jos metsiä aletaan hyödyntää tehokkaammin, luonnonsuojelu täytyy hoitaa nykyistä paremmin.
Vihreät – taitoa ja kykyä yhteistyöhön
Hallituskumppanit kiittelevät vihreitä hyvästä yhteistyökyvystä. Emme hyväksy kuitenkaan mitä tahansa. Esimerkiksi Vuotoksen ja Kollajan tekoaltaat ovat niin mielettömiä, että emme halua viedä maailmaa siihen suuntaan.
Lupaukset kotimaisen energian suosimisesta ydinvoiman avulla ovat osoittautuneet tyhjiksi. Vihreille tämä ei tullut yllätyksenä, mutta varmasti se yllätti ne kansanedustajat jotka uskovat lupauksiin keskustassa, sosiaalidemokraateissa ja vasemmistoliitossa. Kokoomuksessa on aina uskottu ydinvoimaan.
Toivon vilpittömästi, että syksyn 2010 uusiutuvien paketista edes hitunen toteutuu. Haluan itse olla eduskunnassa varmistamassa paketin muuttamista todellisuudeksi.



